Lake Titicaca

31.12. Maanantai

No nih! Oltiin taas pikkusella reissulla, tällä kertaa tutustumassa muutamaan Lake Titicacan saareen - Uros, Amantani ja Taquile. Matkaan lähettiin lauantaina ja paluu oli eilen eli sunnuntaina.

Kyseessä oli taas kerran perinteinen kahen päivän ja yhen yön hässäkkä parinkymmenen hengen porukalla. Ostettiin reissu Punon All Ways Traveliltä, kun se oli saanu ihan hyviä arvosteluja.

Uros -saaret oli kelluvia korsista tehtyjä saaria, joilla asu jotain vähä toista tuhatta ihmistä. Nykyään saarten päätulonlähde on turismi, mutta täytyy silti ihmetellä kuka haluaa asua vapaaehtosesti mätänevien ja haisevien korsien päällä. Saaret oli valjastettu turismille aika tehokkaasti kaikkine korsista tehtyine matkamuistoineen ja erityisine turistiveneineen, joihin sai hypätä kyytiin 10 solin hintaan. Saatiin kyllä hyvä demonstraatio siitä, miten korsisaaret on rakennettu ja miten niitä uudistetaan.

Yö vietettiin Amantanin saarella perhemajotuksessa. Meijän kanssa samassa perheessä oli majottuneena Rune Tanskasta, joka osas espanjaa, mikä oli tosi hyvä juttu!

Valitettavasti Amantanillaki isot turistijoukot oli kangistanu perhemajotuksen kaavoihin ja aito vuorovaikutus ihmisten välillä oli aika vähäistä. Meijän isäntäperheen muoria ei näkyny ku vasta aamulla ja isäntä tuli häistä seittemän aikaan illalla umpihumalassa. Kerkes se tarjota meille olutta ennen kun joku talutti sen nukkumaan. Perheen tytöt hoiti ruoanlaiton ja huolehti, että me ollaan oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Meillä on matkassa pikkunen kuvavihko, jossa on kuvat meijän perheistä ja tietty liuta kuvia Suomen luonnosta. Näytettiin kuvat perheen lapsille illalla ja vanhemmille aamulla. Siinä kohtaa tuntu, että aito kiinnostus heräsi ja meistä tuli muutaki kuin vaan maksavia asiakkaita.

Saaren parasta antia oli kuitenkin kiivetä ylös kukkulalle tutustumaan raunioihin, jotka oli ajalta ennen inkoja. Horisontissa näky upeasti Bolivian puolella olevat lumihuippuset vuoret. Nähtiin myös paikalliset häät, joissa porukka oli upeasti pukeutunu paikallisiin asuihin, laulu ja soitto raiku ja jalalla pantiin koreasti. Porukka oli tosissaan jopa enemmän juhlatunnelmassa kuin suomalaisissa häissä konsanaan, mikä oli kuulemma kiittämiin turisteja, joiden rahojen ansiasta saarelaisilla oli varaa olueen.

Sunnuntaiaamuna hypättiin taas venhoon ja seilattiin Taquile -saarelle. Pienen käsityönäytöksen jälkeen kivuttiin saaren korkeimmalle kohalle ja syötiin herkullinen lounas upealla näköalalla varustetussa ravintelissa. Sitten alkoikin jo paluumatka Punoon.

Parasta reissun antia oli myös tavata pitkästä aikaa muita räveltäjiä eli reissaajia. Meillä oli hyvä reilun parinkymmenen hengen porukka. Oli mukava porista muun muassa meksikolaisen pariskunnan kanssa, jotka kerto korruptiostakin niin arkisena asiana. Meksikossa on normaalia "neuvotella" poliisin kanssa sakon suuruudesta ja yleensä sakko maksetaankin ilman kuittia.

Illalla mentiin sitten vielä syömään kahen italialaisen pariskunnan kanssa Balcones ravinteliin. Oli hienot perulaiset soitto- ja tanssiesitykset kera herkullisen ruoan. Voidaan suositella 100 prosenttisesti!

Tänään jatketaan hiukka alavammille seuduille kohti Arequipaa. Tuntuu, että vielä näin viikonki jälkeen välillä hengästyttää niin perskuleesti ihan pienistäki ponisteluista. Ristoki tuossa koittaa selittää jottain tarinaa ja huohottaa ku hullu :D! Nyt ois kyllä hyvä pukata hiihtoladulle, ku on ollu korkean paikan leirillä!

Uros -kelluvat saaret.

 Isla Amantani.

Risto ja Rune perinteisissä asuissa.

Homestay -perheen isä ja äiti.

Choco Museo Cusco, matkalla Punoon

28.12. Perjantai

Käytiin torstai aamuna kakkosaamiaisella paikassa, joka ansaitsee tulla mainituksi

- El Encuentro! Hostellin aamiaiset kun on aina niin pieniä (valkosta leipää, joskus muroja). El Cuentrossa otettiin sitte setit lämpimiä leipiä, voita, hilloa, munakokkeli, kahvi ja vasta puristettu appelsiinimehu 8 solea (2,3€). Risto otti saman setin sieniomeletilla ja makso 11 solea. Ja oli todella hyvä kahvi! Se on jännä muuten, että Perussa ei ole mitenkään hyvät kahvit. Vaikka täälläki kuitenki viljellään jonkin verran kahvia. Monesti on ihan onnettoman laihat sumpit, niin että mieluummin ottaa teetä. Vaikka liekö sitten niin riippuu paikasta..

Aamupäivälle meillä oli varattu Choco Museosta suklaakurssi. Saisivat vaihtaa nimen Choco Factoryksi, koska paikassa tehdään käsin suklaata jatkuvalla syötöllä alusta loppuun asti myyntiin. Oli kyllä tosi mielenkiintonen ja mukava parituntinen. Kurssin vetäjä puhu hyvin englantia ja tuns hyvin asiansa. Se kerto meille aluksi kaakaon viljelystä ja eri kaakaolajikkeista. Peru tuottaa vain 2% maailman kaakaosadosta, mutta ne on laadukkaita papulajikkeita, jotka menee suurelta osin Sveitsiin. Tuli paljon uutta infoa liittyen kaakaon historiaan, ja koko prosessiin kaakaopavuista suklaaksi.

Me alotettiin suklaan tekeminen jo fermentoitujen ja kuuvattujen papujen paahtamisella, kuorimisella ja jauhamisella. Kokeiltiin perinteistä jauhamista morttelilla, mutta lopulta tuotos vielä viimeisteltiin käsin veivattavalla jauhimella, vähän ku lihamyllyllä. Seuraavassa vaiheessa kaakaomassaan sekotettais koneellisesti sokeri ja kone möyhis sekotusta 24 tuntia niin, että molekyylirakenne muuttuu, aromit aktivoituu ja seoksesta tulee tasasta lämmintä massaa - kai sitä voi jo tässä vaiheessa sanoa suklaaksi. Tuo vaihe me luonnollisesti skipattiin ku aikaa oli vain pari tuntia, samoin ku suklaan temperoiminen :). Lopulta päästiin ite asiaan eli konvehtien 'valamiseen'. Pöytään nostettiin parikymmentä 'lisuketta': pähkinöitä, kokalehtijauhoa, karkkeja, chiliä, suolaa yms. Niistä sitten taiottiin maaliman parhaat konvehit! :)

Iltapäivästä käytiin tutustumassa käsityökeskukseen, jossa oli näyttely perinteisestä perulaisesta vaatetuksesta ja keskuksessa myös kudottiin liinoja ja vaatteita perinteisin menetelmin.

Tänään on matkattu bussilla Punoon. Matkalla pysähyttiin erinäisissä kohteissa kattomassa raunioita, museossa, lounaalla ynnä muuta. Osa matkalla nähystä historiasta oli pre-inka ajalta. Lähettiin liikkeelle 07:30 ja päästiin perille 17:00. Mutta matka meni mukavasti ku Jose -opas selitti kokoajan kaikkea mitä ulkona näky. Jose oli myös mukana pysähyksillä ja kerto mukavasti kaikista kohteista. Tiet on hyvät ja bussi ajaa rauhallisesti, ei tartte ees pelätä :D!

Bussimatkalla tapahtu myös jotain aivan ihimeellistä... Ollaan nähty Venäjällä Valion tuotteita myynnissä, Uuessa Seelannissa Huhtamäen take away -kuppeja, mutta tänäämpä kuskas Heiskanen ky Kerimäeltä kuormurilla kiviä Cuscosta Punoon :O! Vähän ihimetyttää, että miten ihimeessä tuo Heiskasen vanaha Volovo on tänne ajautunu... Niin se kuitenki täälä huristeli perun kilivissä ku ylämäessä mentiin ohi :)

Saavuttiin Punoon klo 17 ja otettiin pirssi Tayka -hostellille, joka oli etukäteen selvitetty netistä. Ei meillä varausta ollu, mutta löyty vapaa huone vielä :). Sitten suhastiin äkkiä diilaamaan bussilippuja seuraaviin kohteisiin. Kaupungin pääkadulta löyty Cruz del Surin agentti, jolta saatiin piletit Puno-Arequipa ja Lima-Guayaquil. Nyt tarvitaan enää matka Arequipasta Limaan, mutta ostamma sen kun aikataulu selkeytyy.

Kupolit reagoi taas hiukka korkeuen nousuun ja pikkasen päätä särkee :S. Mutta eiköhän se huomiseen mennessä taas hellitä :). Nyt ollaan 3800 metrissä, eli 400m enemmän ku aamulla.

Huomenna lähtään reissulle Titicaca -järvelle. Kaks päivää ja yks yö perhemajotuksessa on reissun kesto.

Choco Museo Cusco.

Suklaan temperointi.

 Laama.

 Raqchi.

Abra la Raya 4335 metriä meren pinnan yläpuolella.

Juliaca oli aika karun ja köyhän näkönen kaupunki.

Takasin Cuscoon

26.12. Keskiviikko

Aguas Calienteksessa pieltiin saetta loppu päivä eilen. Käytiin syömässä taas "menu turisticot" :D! Täällä tuo turistico -takaliite on kova sana. On menu turisticoa, bus turisticoa, boletto turisticoa, toilet turisticoa ja niin pois päin :D!

Matkattiin Aguas Calienteksista takas Cuscoon junalla ja hostellin pimeällä taksilla. Joulun juhlameiningit on vielä menossa ja yhellä kylällä oli tie kiinni juhlaparaatin takia. Onneksi ei jouvuttu kovin kauan oottamaan ennen ku päästiin jatkamaan matkaa.

Myös poliisit oli kovasti liikkeellä. Meijät pysäytettiin matkan varrella kaks kertaa ja poliisi tarkisti kuskilta paperit. Toisella kerralla kyseli myös meistä jotain ja sen verran ymmärsin, että meijän kuski sano poliisille meijän olevan vieraina sen kotona. Hmmm..!! Vähä jo kylymäs, että pitääkö alkaa kaivamaan kuvetta, kun korruptio kuitenki jyllää tässäki maassa. Empä tiiä, mikä oli keskustelun merkitys ja miks kuski valehteli poliisille. Mutta matka jatku normaalisti. Voihan se olla, että koittavat kartottaa esimerkiksi pimeää työtä. Ei tuommosista kyyityksestä mitään kuitteja kirjoteta.

Vierailtiin matkan varrella Pisaqin raunioilla. Ne oli kanssa ihan hienot ja myös korkealla vuoren rinteillä. Raunioita on tässä lähialueella vielä lisääkin, mutta eiköhän nuo ala nyt riittää :D!

Cuscossa jouvuttiin vaihtamaan hostellia, ku Casa del Inkassa ei ollukkaan meille huonetta. Siellä oli japanilaispariskunta sairastunu ja joutuivat jäämään pitemmäksi aikaa sen vuoksi. Muutettiin sitte naapuriin Hostel Pumaan. Hiukkasen epäilyttävä nimi ^^ Mutta kelepo mesta. Diilattiin illasta liput Punon bussiin - bus turistico! Siinä on kaikki mukavuuet ja pysähellään nähtävyyksille ja lounaalle. Lähetään ylihuomenna sitte Punoon.

Pisac.

Machu Picchu ja Machu Picchu Montana

25.12. Tiistai

Viime yö meni vähä heikoilla unilla ku paikalliset juhli joulua. Hirmu ilotulitukset jatku yhteen asti yöllä, jonka jälkeen naapurissa alko bileet. Soiton ja laulun taso huononi sitä mukaa kun kello kävi kohti aamuyön tunteja. Meillä soi kello 06:15, jolloin bileet oli yhä käynnissä.

Meillä oli tarkotus lähtä sukkelasti bussilla Machu Picchulle heti aamupalalta, mutta suunnitelma hieman muuttui. Ku herättiin, niin ulkona sato vettä, jonka vuoksi toimittiinki aiottua laiskemmalla otteella. Mentiin kuitenki aamupalalle puoli seiskaksi, mikä oli sovittu edellisenä iltana hostellin emännän kanssa. Aamupalaa tai emäntää ei kuitenkaan näkyny. Pöyässä oli vaan leipiä ja voita ja astiat katettuna.Tovin oottelun jälkeen Risto lähti keittiöön tutkailemaan asiaa ja tuliki pian gourmet annosten kanssa takasin. Heh :D! No ei ku kuumaa vettä sentään löyty niin saatiin kupposet teetä palanpainikkeeksi.

Tuumailtiin siinä, että ei taijeta olla toista yötä tässä firmassa. Tulihan se emäntäki siihen viimein ja tekas meille munakokkelit ja toi appelsiinimehut. Mikään ei kuitenkaan voinu enää pelastaa tilannetta vaan päätettiin häipyä. Checkoutissa sitte mietittiin, että kuinka tuota sais tingattua hintaa vähän alemmas. Varausta tehessä puhelimessa hinta oli sovittu 40 dollariin, mikä on aivan liikaa tasoon nähden. Homma ratkes siinä vähä ku ittekseen meikäläisen loistavalla espanjankielen taijolla, ja loppuhinnaksi muodostu 80 solia eli 33 dollaria.

Kimpsuinemme suunnattiin uuen hostellin ettintään. Tovin päästä löytyki Trip Advisorissa hyviä arvioita saanu Wachuma. Asetuttiin majaksi ja ihan hyvänolonen paikka tämä on. Iltasella sitte ku oltiin menossa suihkuun niin huomattiin pikkunen puute. Meillä kun nuo isot reput on Cuscossa säilössä, niin ei tullu pyyhkeitä matkaan. Piti sitten mennä pyytämään respasta pyyhkeitä, ku ei huoneessa ollu. Espanjaksi ja elekieleksi käyvyn keskustelun pohjalta ymmärsin, että pyyhkeitä ei ole, koska ne on kaikki märkiä ku ulkona sataa. Noh, saatiin me sitten kuitenki kaks 20x30cm pyyhettä :D!

Hostellihässäkän jälkeen suunnattiin Machu Picchulle lähteville busseille. Alunperin tarkotuksena oli lähtiä bussilla klo 7 aikohin, mutta nyt oltiin noin tunti myöhässä. Bussi onneksi lähti heti, koska aamulla on paljon menijöitä ja bussit lähtee ku ovat täynnä. Olishan tuolle bussimatkalle ollu vaihtoehtoki, nousta kävellen kylältä Machu Picchun portille, matkaa 8km ja nousua noin 400m. Oltiin kuitenki laiskoja ja mentiin bussilla, joka sekin on tietysti paikalliseen tapaan ryöstöhintanen, meno-paluu 17 USD :)

Oltiin kuultu huhuja, että Machu Picchulle ei saa tuoda vettä muovipulloissa, koska pulloja olis ympäri puskia puolen miljoonan vuosittaisen kävijän jäljiltä. Meillä ei tietty mitään alumiinista vesipulloakaan ollu vaan otettiin litran muovipullo mukaan. Pakkohan sitä vettä on olla jos meinaa kiikkua 3km korkealle vuorelle! Onneksi eivät tutkineet meidän laukkuja portilla :)

Pienen suunnistusurakan jälkeen löydettiin Machu Picchu Montanalle menevälle polulle ja alettiin rämpiä huipulle noin klo 9 aikoihin. Voin sanoa, että olipa aikamoinen nousu! Nousua tais olla jotain 500m ja aikaa siihen kulu about 1,5h, eihän tuo muuten pahalta kuulosta mutta ollaan kuitenki 2,5km korkeuvessa ja ilima sen mukasen ohutta. Matka meni suurelta osin sademetsämäisessä maisemassa upeiden orkkideojen ja muiden kukkien ympäröimänä. Huipulle päästyä oli kyllä huikiat maisemat! Monet vuoret, niinku Machu Picchu Cerroki kohosi pilvien yläpuolelle ja näytti upelta ku pilvimassat liikku vauhilla vuorten välissä. Eipä olla kyllä ikään nähty niin teräviä vuorten huippujakaan ku Perussa on! Ympäröivien vuorien lisäksi huipulta näky tietysti koko Machu Picchun raunioalue ja Wayna Picchu, jonne voi myös kiivetä. Huipulla juotiin salakuljetettua vettä ja syötiin niin ikään salakuljetetut eväät ennen ku lähettiin takasin päin :) Alaspäin tulo oliki sitten huomattavasti helepompaa, mitä ny jalat alko mennä löllöksi. Koko reissuun käytettiin aikaa noin 3h.

Vuorenvallotuksen jäläkeen suunnattiin tutkimaan Machu Picchun raunioita. Etukäteen oltiin vähä luettu paikasta, ja osattiinki oottaa mitä oli luvassa. Vaikka keli ei ollu kummonen niin alueella oli porukkaa ku pipoa, mutta hyvinhä sinne sekaan pari suomituristiaki mahtu. Yllättävän vapaasti alueella sai kävellä, ainoastaan muutama tärkiämpi kohe oli aijattu. Liekö tämän vuoksi UNESCO on huolissaan alueen liiallisesta kulumisesta... Suurin osa raunioista oli myös 'liian' hyvän näköisiä, eli ne oli selvästi rekonstruoitu eli uudelleen rakennettu. Onneksi täällä ei sentään ollu käytetty näkyvästi betonia kuten Meksikon pyramideilla :) Siinä tais sitten pari tuntia kulua äimistellen ja kuvia räpsien ku lopulta voimat alko ehtymään ja vettäki alko tulla taivaalta. Paikka oli kyllä ehottomasti käymisen arvonen, kun rauniot ja vuoret yhessä muodosti jotenkin spektaakkelimaisen kokonaisuuen.

Machu Picchu.

Viscachas.

Ollantaytambo ja Aguas Calientes

24.12. Maanantai

Vuoristotauti on viimein hellittäny ja alkaa olla kaikinpuolin jokseenki normaali olo :). Cuscossa otettiin rennosti ja järkkäiltiin Machu Picchun reissua.

On tässä taas yritetty sinnikkäästi kapinoija valmismatkoja vastaan ja lähettiin omatoimisesti tutustumaan Sacred Valleyn alueella oleviin Inkojen valtakuntaan liittyviin nähtävyyksiin, huipentumana tietysti Machu Picchu.

Cuscon Casa del Inka Hostellilta ostettiin äijä kyyittämään meijät Cuscosta Chincheron, Morayn ja Salineros de Maraksen kautta Ollantaytamboon. Se myönsi, ettei osaa ite hirveesti kertoa ko. paikoista, mutta sillä ois kaveri, joka osaa. Niimpä palkattiin kuskin lisäksi myös opas. Kuskille 130 solia ja oppaalle 70 solia. Tämä oli siinä mielessä hyvä järjestely, että pysähykset ei ollu aikaan sidottuja ja päästiin tosiaan käymään kaikilla tärkeimmillä mestoilla.

Muuuuutta...harvoinhan kaikki menee ihan putkeen :D! Tämä meijän oppaan englanninkielen taito ei ollu ihan parhaasta päästä, eikä se muutekaan ollu kauhian reipas. Tosi paljo piti ite kysellä ja sitte vastaukset oli monesti kohtuu tulkinnanvarasia. Ihan mukava kaveri kyllä ja lepposa äijä.

Saavuttiin Ollantaytamboon sitte kolmen maissa iltapäivällä eilen. Lounaan jälkeen oli ohjelmassa majapaikan ettiminen. Parissa eka paikassa missä käytiin oli täyttä. Sitte kolmannessa pyysivät liian kovaa hintaa ja ois ollu vaan erilliset sängyt. Neljäs oli liian kämänen. Viimein päädyttiin Hotel Soliin, joka oli oikeenkin moitteeton mesta :). Respan mies pyysi 50 USD:tä, mutta mie nohevana tinkasin 43 taalaan. Eikä sitä edes tinkamiseksi voi sanoa, senku kysäsin, että miten ois neljä kymppiä? Kohtuu hyvälle tuntipalkkalle pääsi ;).

Ollantaytambon Inka raunioiden kattominen jäi tälle aamulle, ku täällä tulee pimeä jo kuuen maissa. Rauniot oli komiat! Vaikea kuvitella, miten sellaset järkyttävän kokoset kivenmurikat on saatu vietyä jyrkille rinteille. Raunioita on rekonstruoitu viime vuosikymmeninä paljon ja paikoin näkyy jopa betonia! Ois mielenkiintonen nähä miltä rauniot on näyttäny ennen korjailuja. Näkymistä erityisen hulppeat tekee korkeat ja terävät vuoret huiput, joita täällä kohoilee.

Tänään Ristolla oli myös elämänsä tilaisuus kuvata kolibri. Istuttiin junassa oottelemassa lähtöä Aguas Calientekseen ja oltiin pakkaamassa kameraa reppuun, kun avonaisen ikkunan taakse täydelliselle kuvauskorkeuelle pensaaseen tuli pörräämään pieni vihreä kolibri! Ne on upean näkösiä otuksia, kun siivet liikkuu niin käsittämättömällä vauhilla. No siinä se tosiaan oli ja Ristolla kamera käsissä ja sopiva 70-200 linssiki kiinni, mutta mitä tekee Risto! Siinä hötäkässä valottaa muuten täydelliset otokset yli :O! Ja sitten lintu oli jo poissa, se kun ei montaa sekuntia ala kameralle poseeraamaan. Risto harmitteli hommaa ainaki puoli päivää :(.

Junamatka Aguas Calientekseen eli Machu Picchu Puebloon kesti reilun tunnin. Majotuttiin hostelliin ja lähettiin pikkukävelylle joen varteen, koska nyt piti löytää uus kolibri ja saaha siitä kuva! Ei muuten onnistunu. Nähtiin kyllä paljo erilaisia lintuja ja lopulta kolibrejakin, mutta eivät sattuneet hyvälle hollille. Täytyy yrittää vääntää niistä aamun ylivalottuneista jotakin, jos parempaa ei tuu enää vastaan :) Ja paljon oli kauniita orkideoja. Meille tuli vähä yllätyksenä, että tällä seuvulla on sademetsää. Lienee subtrooppista.

Täytyypä sanoa tästä Machu Picchusta sen verran, että kyllä tälle hommalle on laitettu melkonen hintalappu. 43 kilometrin junamatka maksaa vähintään 40$ ja se täytyy tehä molempiin suuntiin. Pääsylippu ite Machu Picchulle maksaa 55$. Aguas Calienteksessa on pakko olla käytännössä vähintään yks yö ja tämä meijänkään hostelli ei oo mikään kummonen ja maksaa 40$/yö. Ruoka täälä ei tunnu olevan mitenkään kummosta ja hinta on kovempi kuin Limassa tai Cuscossa. Tottakai on kovempi ku onhan tämä ehottomasti Perun suosituin turistipaikkaki :) Toki löytyy mättölöitäki, missä muutamalla eurolla saa hirveän setin sapuskaa. Maku on sitte mitä on, mutta nälkä siirtyy.

Törmättiimpä tänään Pekkaan ja Liisaan, jotka toi terveisiä Riston kaverilta Jussilta Oulusta :D! Ei tämä maailma niin kauhian iso ole... Oli kuulemma Jussi sanonu, että viekääppä terveisiä, jos satutte törmäämään, kun oli kuullu, että ovat myös menossa Peruun. Ja niinhän sitä vaan törmättiin...aika helemeä!

Kuvia Cuscosta:

 Chinchero.

Moray. 

 Salineros de Maras.

Peruun selvittiin!

22.12. Lauantai

Puhhuijaa! Voi sanoa, että on ollu kohtuu rankat viimeset kolme - neljä päivää.

Jollain ihmeenkaupalla päästiin lähtemään Fijiltä kohtuu aikataulussaan, ehittiin Los Angelesista Liman lennolle ja joitain kymmeniä tunteja myöhemmin saavuttiin kohteeseen jotakuinki kuolleina.

Oli onni, että mentiin käymään sykloonin jälkeen henkilökohtasesti lentokentällä, koska netissä ollu tieto, että lento on siirretty seuraavalle päivälle ei pitäny paikkaansa. Ei kyllä uskottu, että oikeesti lähetään, ennenkö meillä oli boarding passit käessä. Los Angelesiin oli nimitäin menemättä myös 17.12. päivän lento, joka operoitiin tismalleen samalla numerolla, ku meijän 18.12. lento. Päivällä ku käytiin kentällä kysymässä lentoa, niin jäi hyvin epäselväksi, että minkä päivän lento lentää ja ketä voi tulla koneeseen. Vähä jäi semmonen kuva, että kuka vaan, jolla on lippu Los Angelesiin on tervetullu :D! Kuulemma "on kuitenki niin moni jumissa, että ei tuu ylibuukkausta". Hmmm...

Noh, näin kuitenki oli, että päästiin kyytiin! Lähtöajan piti olla 22:50, mutta boardingi tapahtu vasta klo 02:00. Air Pacific oli ottanu charter koneen Atlas Airilta ja se oli ihan hillittömän kokonen masiina. Ja totta tosiaan, kone oli niin tyhjä, että lähes jokaselle oli oma penkkirivi käytössään! Oli mukava vetää tirsaa, ku oli tilaa :).

Aikavyöhykkeet vaihtu ja kello siirty eteenpäin ja taaksepäin ja lopussa ei tiietty enää mikä päivämäärä oli kyseessä. Saavuttiin Limaan paikallista aikaa kello 15 hujakoilla ja otettiin lentokentän taksimafialta kyyti majapaikkaan Mirafloresin kaupunginosaan.

Oli LA:n kentällä hätäseen varattu huone Backpackers Perusta, mutta ei niillä siellä mitään varausta ollu. Kait sen varausmaksun saa luottokunnalta takasin... Backpackers Perussa ei ollu muuta hyvää ku sijainti, mutta oltiin niin katkipoikkiväsyneitä, että ei jaksettu vaivautua vaihtamaan mestaa. Oltiin sitte kaks yötä siellä.

Meni oikeesti kaks päivää käytännössä nukkuessa!! Kokkeiltiin kans selvittää matkaohjelmaa seuraaville viikoille, mikä ei ollu helppo tehtävä. Läheisessä ostoskeskuksessa oli infopiste, jonka työntekijä puhu jonkin verran englantia. Sillä ei kuitenkaan ollu juuri mitään materiaalia annettavana, joten sen kioskin anti jäi aika laihaksi. Wlan ei oo täällä mikään hittituote, mutta löyettiin läheltä hostellia "nettikahvila" (ilman kahvia), jossa 1h surffailua makso 3 solia eli euron. Jotenkaan ei oikeen saatu mitään konkreettista aikaseksi, koska lähtötiedot oli niin huonot. Meni ensin kauan aikaa selvittäessä, että missä se Machu Picchu oikein on, mikä on Sacred Valley, miten niihin pääsee ja missä voi majottua.

Selvitystyön tuloksena todettiin, että lähetään Cuzcoon, josta pääsee Machu Picchuun ja muihin alueilla oleviin nähtävyyspaikkoihin. Lentojen varaaminen netistä ei enää onnistunu seuraavalle päivälle, mutta lähellä olevasta matkatoimistosta saatiin liput. Toinen vaihtoehto Limasta Cuscoon ois ollu bussilla 21h, mikä itseasiassa näin jälkiviisaana ois ollu järkevämpi vaihtoehto.

Pamahettiin nimittäin merenpinnan tasolta suoraan 3600 metriin ja olo on nyt sen mukanen. Jetlag yhistettynä vuoristotautiin ja Ristolla siinä kylykeen vielä räkätauti - JEAH! Ihan sika höttö olo ja pää tosi kipiä ja tuntuu, ettei oikein saa happea. Täytynee ottaa rauhallisesti nyt vielä tämä päivä, niin eiköhän sitä siinä sitte totuttauvu.

Tämä Cusco näin äkkitoteamalta on todella idyllisen olonen paikka :). Hirmusesti pieniä kapeita katuja ja vanhoja rakennuksia. Keskustan alue on todella siisti, mutta kauemmas mentyä taitaa olla ihan slummiakin, ainaki siltä se lentokoneesta käsin näytti.

Lentokoneella tuleminen oli kyllä aika mielenkiintonen ja hurja kokemus! Koneesta näki hyvin vuorilla olevia laaksoja ja rotkoja ja upeita maisemia. Laskeutuminen oli aika hurja, koska kone kaarsi vuorten lomassa melkeen 360 astetta, ennenkö lähti tulemaan kunnolla alas. Siinä oli oikeesti lentämisen meininkiä! Näytti, että tullaan tonttiin tosi vauhilla, mutta kai se vaikutti vaan siltä ku oltiin niin lähellä vuoria ja taloja.

Limasta sen verran, että se oli jälleen yks suuri kaupunki (asukasluku 8,5miljoonaa), joka ei tehty meihin suurta vaikutusta. Tosin ei me siitä nähtykkään kun miniminipikkunen osa. Miraflores, missä me oltiin, tuntu olevan ihan hyvä kaupunginosa. Meijän majapaikan lähellä oli Larcomar ostoskeskus, joka oli tosi siististi tehty. Ja ruoka oli sikahyvää! Syötiin jopa kaks kertaa samassa ravintolassa (Mezze), koska annokset oli ihan ilmiömäisiä! Ruoka oli teknisesti tosi hyvin valmistettua ja maut oli kohillaan. Annokset makso 7-10€ ja ruokaa olis saanu huomattavasti halvemmallaki joistain lokaaleista mättölöistä. Vastaavat annokset Suomessa ois kyllä ollu 30 egen luokkaa, joten tehtiin mielestämme hyvä sijotus :).

Iiron varotuksien ja aiempien Aasian kokemusten jälkeen ootettiin, että Peru ois täynnä koijareita. Ollaan kyllä saatu yllättyä positiivisesti :). Ainut pikkanen välikohtaus, mikä seki päätty onnellisesti, oli yhen taksikuskin kanssa Cuscossa. Olin soittanu Cuscon hostelliin Casa del Inkaan, että onko vapaita huoneita ja tulevatko vastaan lentokentälle. Koska kyseessä oli puhelinkoppi vilkkaasti liikennöidyn tien varressa (ovat täällä vielä kovassa huuossa :D!), niin kumpikaan osapuoli ei tainnu kunnolla saaha selvää mitä toinen sano. Lähettiin kuitenki siitä oletuksesta, että ku päästään Cuscoon, niin joku on meitä kentällä vastassa. No ketään ei kuitenkaan ollu ja meijän seuraan lyöttäyty pian yks monista innokkaista taksikuskeista. Sanottiin sille, että meitä pitäis tulla joku vastaan ja sehän jonkun ajan päästä ottiki puhelun hostellille. Ymmärsin aika hyvin mitä se puhu, mutta en tietenkään kaikkea. Kyllä se sano siihen luuriin, että täällä kentällä kaks vierasta, jotka oottaa noutoa... Sitte tuli kyllä mieleen, että soittikohan se oikeesti yhtään mihinkään! Meille se sano puhelun jälkeen, että kannattaa oottaa viis minuuttia ja sitte jos kukaan ei tuu, niin pitää oottaa taksi, hinta 20 solea. Mietittiin siinä, että aika erikoista, että miten niin joku ehkä tulee...!?! No, ooteltiin kymmenisen minsaa ja taksikuski koitti siinä välillä vihjailla, että joko mentäis :D. Viimein kuitenki kaks nuorta naista saapu Casa del Inkasta pahotellen hulluna, että oltiin jouvuttu oottamaan. He oli kuullu puhelimessa, että me saavuttais 4.40pm, kun olin sanonu 14.40. Taksikuskin soittaessa heille oli selvinny, että ollaanki jo kentällä ja olivat lähteneet kiiruusti vastaan. Taksikuski oli kyllä sanonu puhelimessa, että ei tarvi tulla, koska vieraat on niin vihasia, ku ovat joutuneet oottamaan, että ovat päättäneet mennä eri hostelliin. Ja äijä ois kuitannu 20 solia kyyistä (oikea taksa 10) ja komission toiselta hostellista :P. Mutta eipä tiennykkään, että me ei olla ihan eilisen teeren poikia :D! Yks nolla!

Kuvia pistetään tulemaan tässä jossain vaiheessa :).

Mezzo, Miraflores. 

Larcomar, Miraflores.

Syklooni Evanin pyörteissä

18.12. Tiistai

Selevittiin hommasta ehjin nahoin! Täytyy vaan todeta, että ihme sählääjiä nämä paikalliset! Tiiossa oli, että tulossa on yks pahimmista syklooneista vuosikymmeniin ja silti ei tunnuta laittavan tikkua ristiin, että pistettäis paikat siihen kuntoon, että tulee mahollisimman vähä tuhoja. Tässä meijänki hotellissa terassituolit ja -pöyät jätettiin pihalle, kukkaruukut ja kaikki pikkanen tilpehööri, kuten kukkamaljakot ja menut on pöyillä, päivän spesiaalit ym. kyltit pihalla. Ite oisin kyllä vieny varastoon... Roskiksia ei viety pois pihalta eikä tyhyjennetty - kait se on kiva keräillä ne roskat parin päivän päästä taas kaduilta uuestaan... Siinä vaiheessa ku ensimmäinen pöytä hotellin sisäpihalla kaatu ja lasinen pöyän kansi hajos, niin alkovat vähä keräillä pöytiä takas sisälle. Tosi fiksua siinä vaiheessa, ku kookospähkinöitä ja puun oksia lentelee päähän. Ilmassa lentelevät mainosplakaatit ja irtirepiytyneet pellit on yks vaarallisimmasta asioista myrskyssä, mutta eipä niitä oltu keräilty pois saati ruuvattu paremmin kiini. Pistää pikkasen miettimään tuon kriisiavun antamista tuhojen korjaamiseen...

Joo, mutta olihan tuo kokemus. Sähköt oli välistä poikki, mutta ei koko aikaa, ku hotellilla oli oma generaattori, niin se kuitenki pelas kohtuu hyvin. Muutenki täällä hotellissa jatkettiin kohtuu samalla meiningillä ku ennenki. Aulassa ja ulos asti auki olevassa ravintolatilassa palvelu pelas, vaikka tuuli visko pihalta sisälle lehtiä ja oksia. Ravintolan pöytiä siirrettiin sitämukaa sisällepäin ku tuuli alko niitä liikuttamaan. Aika absurdia :O!

Kaikkiaan tuhoja lienee kuitenki tullu aika paljo, vaikka tietoa niistä ei oikeen vielä oo. Me taijettiin olla loppujen lopuksi aika turvallisella maaperällä. Valtakunnallinen sähköverkko ei oo toiminnassa, eikä tietoa sen palautumisesta ole. Lentokentällä navigointisysteemit on pois pelistä, joten lentoja ei tule eikä lähe ihan heti. Useita tuhansia ihmisiä on joutunu jättämään kotinsa, ku katot on lentäneet pois. Paikoin kai tulvii. Pihalla on paljo katoilta lennellyttä peltiä, joka on vahingoittanu autoja ym. Puita on poikki ja runkoja ja isoja puiden paloja on missä sattuu. Kaikennäkösiä kylttejä on ympäri ämpäri.

Todella outoa on myös surkea tiedon kulku. Sykloonin tulo oli tiiossa jo ainaki viis päivää ennemmin, mutta tiedon murusia alko tippuilemaan vasta pari päivää ennen h-hetkeä. Useat uutistoimistot maailmalla on otsikoinu, että kaikki turistit evakuoitiin pienemmiltä saarilta Nadiin. Lauantai-iltana Manan saarella meille kerrottiin, että sunnuntai aamuna tulee paatti vielä käymään saarella 10.30, ja siinä voidaan vielä poistua, JOS HALUTAAN. Sunnuntai-illasta lähtien tuulet voimistu jo niin, että mikään laiva ei operoinu.

Meille ei missään vaiheessa kerrottu, että on vaarallista jäähä Manalle, vaan ennemminki henkilöstön toimesta kannustettiin jäämään saarelle. Sanottiin, että Nadissa tulee olemasn kaikki paikat sekaisin ja "sitte ootte omillanne, täälä saisitta ilimaista ruokaa ja juomaa koko ajan". Kaikki syklooniin liittyvän tiedon hankinta ja mahollisen tuhovoiman ja vaarallisuuden arviointi oli omissa käsissä, henkilökunta vain vähätteli tuhovoimaa. Ja poistuminen toki omakustanteista. Meitä oli 19 turistia Rotu Kinin majapaikassa Manalla ja samaan paattiin meijän kans nous 11 muuta turistia. Saarelle päätti jäähä vielä 6 turistia sekä henkilökunta. En tiiä onko ne vielä jollain keinoin tullu sieltä pois myöhemmin samana päivänä tai jos ovat jääneet, niin miten on käyny.

Ollaan tavattu paljo ihmisiä, jotka on evakuoitu - eli pakotettu lähtemään saarilta. Ja heille on järjestetty kyyti ja majotus Nadissa. Mutta kaikkien ihmisten kohalla näin ei oo. Ja mikäli Fijin hallitus on jossain vaiheessa antanu määräyksen evakuoija kaikki turistit, niin se tieto ei koskaan saavuttanu meitä. Eikä tämmöstä tietoa kyllä löyvy Fijin hallituksen nettisivuiltakaan. Tämän sykloonin nähtyä ja koettua ei kyllä enää ihmetytä yhtään, että myrskyjen tai tsunamien yhteyessä tulee niin aineellisia- kuin henkilövahinkojakin.

Maanantai -aamusta asti on sitte käytännössä oltu hotellin tiloihin sidottuina. Maanantaina ei tietenkään enää puolilta päivin ollu puhettakaan ulos menemisestä. Aika on sitte kulunu pääosin poristessa ihmisten kanssa, netissä surffatessa, lukemalla ja tietty myrskyä töllistellessä. Hotellilla tosiaan toimi netti koko ajan vaikka kännykkäverkko sammu heti alakutekijöissä. Hotellin aulassa istu koko päivän toistakymmentä ihmistä sykloonia 'ihailemassa'. On tavattu paljo hauskoja hahmoja, joitten kans on ollu mielenkiintonen jutella. Tänään voi jo mennä ulos, mutta ei ole järkeä lähtä kovin kauas hotellilta. Vaan muutama kauppa ja ravintola on avannu ovensa, Nadin keskustaan ei ihmisiä ees päästetä ja kaduilla on vaarallista kulkea pudonneitten sähkölinjojen ym. takia. Sähköt on toki katkaistu koko kaupungista jo ennen linjojen hajoamista. Käytiin kävelemässä rannalla reilun kilsan päässä, eikä tuhot näyttäny kovinkaan pahoilta. Jonku verran oli romua ja roskaa ympäriinsä, sähkölangat roikku tolpista sikinsokin, mutta kaikki talot oli pystyssä eikä merikään ollu pahasti tulvinu. Meijän hotellin ravintolasta alkaa ruoka loppua ja jostain syystä generaattorikaan ei enää pyöri. Automaatit ei vielä toimi, mutta meillä on vielä jonki verran käteistä. Hotellin viereinen kiinalainen rafla pelaa, generaattori pörisee koko ajan :)

Viimisimpien tietojen mukaan meijän lento on siirretty lähtemään huomenna klo 17, sitä siis ootellessa.

Tässäpä kuvia. Kiitos myrskykuvista kuuluu suurelta osin Richardille, joka urheasti kävi tuulessa kameran kanssa häärimässä :D!

 Hotellin uima-allas.

 Hotellin sisääntulo.

 Hotellin aulassa mrskyä pitämässä.

Hotellin sisäpiha.

 Myrskyn uhri :(

Syklooni Evania odotellessa...

Nyt, kun syklooni on ohi, niin uskaltaa julkasta tunnelmia ennen myräkkää. Ei kehannu turhaa kotiväkeä huolestuttaa :).

16.12. Sunnuntai

Tunnelma on kiristyny ja vitsit alkaa olla vähissä, kun uusimpien tiedotteijen mukaan kyseessä on mahollisesti pahin koskaan Fidzille iskeneistä syklooneista: Evan, kategoriaa 4 tai jopa 5 ja suuntana suoraan Mamanuca- ja Yasawa -saaret tai pari sataa kilsaa tästä pohjoseen tai jotain...ennusteet päivittyy kokoajan. Samoalla tuho oli melkonen ja myrsky ei matkalla oo ainakaan laantumaan päin.

Eniten ehkä hirvittää odotettavissa oleva meriveden nousu tai niin kutsuttu myrskyaalto (storm surge), joka on vähä niinku tsunami. Normaalistikin nousuveden aikaan vesi ylettyy lähes päärakennuksen lattian tasolle, mitä se sitten oliskaan myrskyaallossa... Tolpille rakennettu talo ei muutenkaan vaikuta mitenkään tukevimmalta maholliselta. Sitten on tietty puut, jotka tuuli repii juurineen ja kaikki muu ympäriinsä lentelevä kama. Kumpa ois tullu kypärä matkaan! Heh!

Herättiin eilen Riston kans tilanteen vakavuuteen ja ruettiin miettimään vieläkö täältä vois päästä jotenki pois. Tänään iso vene tekee vielä kierroksen tällekki saarelle ja siinä kyytissä pääsis Nadiin. Päätettiin lähtä joka tapauksessa sinne. Lentoja Nadista pois tuskin saa, jos myrskynsilimä iskee. Muutaman kerran jonotettiin Air New Zealandin puhelinpalveluun. Kolmelta yölläki se oli ruuhkautunu, joten ei taija olla toivoa saaha lentoa pois täältä.

Iiro on tehny Suomessa selvitystyötä netin kautta ja laittanu meille tärkeitä yhteystietoja konsulaatteihin. Turvallisinta on Viti Levun saarella eli "pääsaarella" jossain korkeammalla kohalla. Sinne siis.

Hurjinta on se, että meijän vieressä oleva lomaresortti on evakuoitu tyhjiin, mutta toisella puolella oleville backpacker -mestan ihmisille ei oltu kerrottu sykloonista lainkaan. Ollaan oltu tähän täysin paikallisten ihmisten tiedon varassa, jota ne nähtävästi jakaa selektiivisesti. Kaikki tieto ei myöskään tunnu perustuvan faktoihin, vaan enemmänki mutu-tuntumaan. Onneksi meillä on ollu netti käytössä josta on saatu luettua sykloonin kulusta ja mahollisesta vahingoista.

Pietään sormet ristissä, että puhuri kääntyy pois tältä alueelta. Siihen asti ei kai auta muuta ku yrittää varautua pahimpaan.

Bula Fidziltä!

15.12. Lauantai

Onnistuneesti vaihettiin taas maisemaa ja laskeuduttiin Nadiin torstai -aamuna. Lentokentällä ei ollu päästy ees tullin läpi, ku vastassa oli musisointiporukka pienten kitaroijen kanssa hymyssä suin :) "BULAAAA!!!" Tuli kyllä heti semmonen hilpeä olo!

Mitään majotuksia ei ollu buukattuna etukäteen, joten aika h-moilasina taas siinä hetki oltiin. Lentokentällä oli kuitenki paljo pieniä matkatoimistoja ja lähettiinki yhen mukavan tätin matkaan sen toimistoon kattomaan eri mahollisuuksia. Päädyttiin yhteen yöhön hostellissa, jonka jälkeen neljä yötä Mana -saarella paratiisissa. Fidzi koostuu yli 300:sta saaresta, joten aika pullalla sitä piti valita, mille saarelle menee. Haluttiin vaan hyvät snorklausmestat ja meille sopiva budjetti.

Jo heti lentokentällä saatiin tutustua käsitteeseen "fidzi time", joka tarkottaa käytännössä erittäin kiireettä ja hyvin liukuvalla aikataululla :D! Ooteltiin hostellin kuskia jotakuinki kolme varttia, ku se oli tulossa "heti" muutaman kilsan päästä hakemaan meitä.

Mentiin ekaksi yöksi Smugglers Cove backpacker -paikkaan. Se oli rannalla, mutta siitä kohtaa ranta ei ollu mitenkään kummonen. Siis snorklailuun tms. Vesi oli kyllä lämmin ku lehemän maito! Päivä meni aika lailla relaamiseen, ku aikasen lennon takia yöunet oli jääny aika vähäseen. Risto veti tirsaa yli kolme tuntia :D!

Meillä oli kämppiksenä yks saksalainen, joka neuvo meijät tien toiselle puolelle Bamboo Cafeeseen. Mentiinki sinne syömään illallista ja siellä oli hyvä meininki. Illallisen jälkeen paikan henkilökunta otti esiin kitarat ja kavaa juotiin aina viisujen välissä. Fidzin omanlaisen aikakäsityksen lisäksi paikalliset on superilosta porukkaa, joilla on kokoajan pieni pilke silmäkulmassa :).

Perjantai -aamuna meijät noudettiin hostellilta yheksältä. Siinä oli taas kaikennäköstä hässäkkä kun lisää porukkaa oli tulossa samalle paattikyytille korean lennolta ja ties mistä. Meijän kans samalle saarelle pääty Brian USA:sta, joka on kohtuu hauska hahmo. Se on yli viiskymppinen, mutta sielultaan nuori. Lisäksi neljä slovenialaista naista.

Manalle rantautuessa vastassa oli taas soittoa ja laulua :). Saatiin myös kukat hiuksiin. Paikassa on kyllä tosi mukava tunnelma! Ranta on hyvä, paljon hiekkaa ja helppo mennä uimaan. Korallit ja snorklaus ei oo paras mahollinen, mutta kyllä tuolla veessä viihtyy. Korallit on joissain kohti tosi kauniita ja erikoisiaki - värikkäitä ja mielenkiintosen näkösiä kaloja - löytyy. Vesi on niin lämmintäki, että ei tuu kyllä kylmä snorklatessa. Tänään nähtiin yks pipefish, mutta ei kyllä osattu tunnistaa, että mikä. Näkyvyys on veden alla pikkasen huono, se vissiin liittyy tähän vuodenaikaan.

Me ollaan majottuneina pieneen rantamökkiin, joka on aika iso. Aika ristiriitanen kuvaus :O. Mökissä on vaan sänky ja pikkunen pöytä, mutta paljo lattiatilaa. Kylppärissäki on tilaa vaikka tanssia! Vettä tulee hanoista välillä vähemmän, välillä ei ollenkaan. Saariolosuhteet! Meillä on ruoat sisällytettyinä hintaan, joten ei tarvi turhaa aprikoija mitä söis. Aamupalalla, lounaalla ja illallisella on määrätyt sapuskat, jotka on ainaki tähän asti ollu maukkaita.

Nähtävästi nyt saattaa olla tilanne se, että tänne iskee trooppinen syklooni, joka on kategoria 4 tai 5. Onneksi keskus menee näillä näkymin 100km ohi, mutta huomenna illalla 16.12. mahollisesti ei kukaan enää pääse lähtemään mihinkään saarelta ja täytyy varautua >18m/s tuuleen, puuskissa jotain 30m/s. Helemihomma! 18. päivä pitäs lentää Nadista Los Angelesiin, kattotaan miten käy. Hommaa voi seurata osotteessa http://www.met.gov.fj

Tässä on nyt päivän mittaan saarella tehty valmisteluja pahinta varten. Kattoja on naulailtu paremmin kiinni, hiekkasäkkejä laitettu mökkeihin painoiksi ja pahiten repsottavat peltikatot viety kauemmas jemmaan. Äsken tuli vielä lasti ruokaa ja tarvikkeita Nadista, joten homma alkaa olla hallussa. Viereiseltä resortilta porukka köijättiin Nadiin, mutta meille on vakuuteltu, että on turvallisempaa pysyä täällä Manalla. Meillä on riutta saaren edessä, joka suojaa pahimmilta myrskyaalloilta. Saarella on myös yks korkea kukkula, johon pystyy kiikkumaan tsunamivaaran iskiessä. Se ei kyllä oo tavallista sykloonin yhteyessä. Kaikki on jemmannu vesipulloja huoneiseen ja porukka on siirretty kauimmaisista huttusista lähemmäs päärakennusta niin, että ollaan sitte paremmin läjässä ja kommunikaatio pelaa.

Bula!

 Sandbankillä snorklaaminen jäi toiseen kertaan.

 Mana Island from lookout point.

Kawhia ja loput NZ:sta

12.12. Keskiviikko

Toissapäivänä tultiin Kawhiaan, koska sieltä löytyy kuumia lähteitä meren rannalta. Ainoastaan mitä ite tarvii on kaivuuvehkeet, uikkarit ja oikean ajotuksen, rannalla pitää olla tonkimassa laskuveen aikaan. Tällä kertaa laskuvesi ajoittu iltapäivälle, joten tositoimiin päästiin vasta eilen. Eilinen oli aika rötväpäivä ku vaan ooteltiin laskuvettä. Onneksi leirintäalueelta löyty netti, niin saatiin soittaa skypellä kotiin ja hoijettiin muitakin asioita. Leirintäalueen isäntä lainas meille lapiot ja kerto tarkan paikan mistä kannattaa ettiä kuumia lähteitä, ne ku ei pakosta näy hiekan päälle. Ohje oli yksinkertanen: autolla kylän ainoan tien päähän, kävelettä polkua dyynien yli hiekkarannalle ja sitten polun suuntasesti vesirajaan asti, siitä sitten 20-30m oikealle ja kaivamalla & kokeilemalla pitäis löytyä kuumat lähteet.

Klo 13 lähettiin sitten suunnistamaan rantsuun, koska laskuvesi olis klo 14 maissa. Parkkipaikalla oli jo puolenkymmentä muutakin autoa, mutta kukaan ei ollu vielä lähtenyt rannalle vaan me oltiin ekoja. Ranta näytti aika toivottomalta, se oli kilometrejä leviä ja dyyneiltä mistä polku loppu oli vesirajaan pari sataa metriä. Ilman ohjeita ei olis juurikaan mahiksia löytää oikiaa kohtaa. Ei auttanu muuta ku kokeilla neuvoja. Käveltiin polun suuntasesti rantaan ja alettiin ettimään. Lapiolla pisto hiekkaan, jalka sisään ja tunnustelemaan. Jääkylmää! Väärä kohta! Siinä sitten pyörittiin aikamme ja mitään ei tuntunut löytyvän. Alettiin jo epäilemään että tultiinko polun suuntasesti vesirajaan ku yhtäkkiä muistettiin, että ohjehan oliki vielä jatkaa 20-30m oikialle. Lähettiin hiljalleen oikialle välillä kokeillen ja sovittiin, että ekan lähteen löytäjä saa lähteenetsijä-ässän arvonimen. Eipä aikaakaan ku Henna hihkas, että nyt löyty! Sitten alkoki kova kaivaminen, että saatiin kaivettua tarpeeksi iso kuoppa kahelle kylpijälle :) Samaan aikaan rannalle tuli muitakin samoihin puuhiin.

Maasta tuli järkyttävän kuumaa vettä, jalkoja poltteli ku kaivettiin "paljua" syvemmäksi. Lopulta saatiin kuoppa tarpeeksi syväksi ja siinä sitä sitten köllöteltiin luonnon tarjoamassa kuumassa kylvyssä. Keliki oli ihan ok, arska pasteli pilviverhon takaa ja oli noin 25 astetta. Kartotin hieman rantaa ja näytti siltä, että lähteet sijaitsee noin 20m alueella rannalla. Ihan umpimähkään nuita ei ois löytäny :)

Kylpysession ja lapioiden palautuksen jälkeen lähettiin jatkamaan matkaa. Alunperin ajatuksena oli poiketa Matamatassa sijaitsevassa Hobbintonissa, mutta 150 NZD:n maksaminen elokuvalavasteiden kattomisesta vaikutti kohtuu suolaselta ja viimiselle päivälle tulis turhan kiirus autonpalautuksen kans, joten päätettiin skipata se ja suunnata kohti Aucklandia. Ajeltiin pikkuteitä pitkin Te Ukuun, siitä sitten Waingaroon ja lopulta motarille Huntlyyn. Matkalla yritettiin löytää kalapaikkojaki, mutta tultiin jo liian lähelle sivistystä ja maisemat muuttu pelloiksi, jonka keskellä virtas ruskea Waikato river. Yöksi jäätiin Tuakaun lähellä sijaittevalle leirintäalueelle.

Tänään ollaanki vaan siivottu auto, ajettu Aucklandiin, käytiin ettimässä kirjakaupasta Galapagos-, Chile ja Ecuador -kirjoja ja lopulta palautettiin hyvin palvellu vm. -99 Toyota Hiacesta tehty asuntoauto Wendekreisenin toimistoon Aucklandin lentokentän lähelle. Auto pelas hyvin sen 3 viikkoa mitä sillä päristeltiin ja mittariin tuli 3tkm lisää, entisten 500tkm päälle :) Muutenki kaikilta osin reissu meni pulukkaan. Nyt ollaan Skyway Lodgessa lentokentän lähellä ja huomenna 06:50 lähetään kohti Fidziä.

Waimangu Volcanic Valley, Otorohanga

9.12. Sunnuntai

Aamusella oli mahtava mennä kuumiin kylpyihin kun aurinko oli nousemassa ja ilma oli vielä viileä. Risto meinas kyllä vähä protestoija ku herätin sen 6.20, että lähtä kylpylään :P. Mutta oliko parempaa ku yksityiset kuumat altaat ja maaseudun rauha :)!

Waikitesta jatkettiin matkaa kohti Rotoruaa. Jostain googlen ja tripadvisorin syövereistä käyntikohteijen listalle oli pätkähtäny Waimangu Volcanic Valley, josta meillä ei ollu muuta tietoa, ku että hyvät arvostelut se oli saanu!

Aateltiin, että 35 taalan sisäänpääsymaksu oli kohtuu suolanen omatoimisesti suoritettavasta kävelystä. Mutta kyllä se oli kuiten paikka, jota ei kannata jättää väliin, makso mitä makso. Waimangu -laakso oli alue, jossa vuonna 1886 oli mossahtanu seittemän tulivuorta ja seurauksena syntyny erittäin aktiivinen kraaterilaakso, jossa höyryä ja kuplia nousee joka nurkalta :O. Oliko pikkasen erikoinen paikka!! Me käveltiin 3,6 kilometrin reitti ees taas, vaikka bussillaki ois päässy takasin.

Matkalla oli inferno kraateria, marmoriterassia, kuumia lähteitä, tulikuumia jokia - you name it - they've got it :D! Heh! Siellähän se meniki aamupäivä äimistellessä ja todettiin taas kerran, että hyvä että on eväät -AUTOSSA! Mutta kyllä maistu kinkku, juusto, avocado, paprikaleivät aika hyviltä viimein puolen päivän jälkeen ku päästiin takas parkkipaikalle :).

Ajettiin siitä sitten vähän matkan päähän Rotoruaan, jossa käytiin turisti-infossa tsekkaamassa, oisko vielä jotain nähtävyyksiä, joita kannattais käyä ko. alueella. Kysäsin myös taas kerran Hobbitti -postimerkkejä (äitille) ja vastauksena sama kummastunu katse ku aikasemmillaki kerroilla. Ja minä taas selittämään...että ku se uus elokuva...ja Suomessa oli ollu lehessä...ja äiti toivois sellasta postimerkkiä... Mutta ei ollu infon kaveri kuullukkaan moisista merkeistä. Rotoruassa olis ollu kyllä posti, mutta eihän ne sunnuntaisin ole auki. Ai nyt on sunnuntai! :D

Ruokavarantojen täydennyksen jälkeen jatkettiin kohti Otorohangaa, joka oli valikoitunu seuraavaksi majapaikaksi. Vastassa oli Kiwi Campsites -leirintäalueella Peter, joka toimi leirin isäntänä. Petrillä löyty kovasti juttua ja se oli selvästi parempi porisemaan ku kuuntelemaan. Onneksi älysin heti kärkeen mainita grillistä, jota oli mainostettu nettisivuilla. Eihän sellasta varsinaisesti alueella ollu, mutta Peter viritti meille käyttöön omansa kun sanoin, että varta vasten tultiin grillin takia. Tuossa sitte äsken paisteltiin hunajavihannekset ja lihavat marmorisoituneet naudan filepihvit. Namskis!

Echo -kraateri. 

 Jodiallas.

 Marmoriterassi.

 Inferno Crater.

 Kuuma joki.