Milford Sound

29.11. Torstai

Noniin, taas takasin sivistyksen parissa! Mutta vaan hetkellisesti. Täällä tuntuu olevan aika heikko tuo mobiiliverkon kattavuus ja kun on vähääkään taajaman ulkopuolella, niin verkkoa ei ole. Tai sitten meillä on vaan väärän firman liittymä :) Milfordissa kun oltiin, niin ei ollu kolmeen päivään verkkoa.

Niin, mutta siis tarina jatkuu... Keskiviikkona-aamuna Risto hyppäs suoraan sängystä kalalle, kun meikäläinen rupes kahvin keittoon. Aika turhauttavan olosta hommaa tuo kalastaminen, kun taimenet ui jalkojen juuressa, mutta niitä vaan ei kertakaikkiaan vois vähempää uistimet kiinnostaa :D! Mieki kävin kattoon, ku rantaveessä polskutteli kaks taimenta ja yks mikälie metrinen made. Mutta eipä tuota ees kehannu heittää siimaa veteen, ku näki miten välinpitämättömiä ne oli Riston vieheitä kohtaan.

Keskiviikolle meillä oli ohjelmassa jälleen retkeilypäivä. Kiivettiin reilu 900 metriä korkealle Key Summitille, mistä oli käsittämättömän upeat näkymät ympäröiville vuorille ja jäätiköille. Aika rankkaa hommaa tuo vuorille kiikkuminen, mutta mukava saaha vähä liikuntaaki välissä! Kuulemma suurin osa ihmisistä tulee Milford Soundille pelkästään päiväretkelle risteilylle ite vuonolle (=sound), mikä on sääli, koska kansallispuiston mettät on vähintään yhtä hienoja ku vuono.

Iltapäivä vietettiin kalastellen Hollyford Riverissä, lienee turha ees mainita, että EI vieläkään saalista! Vaikka sitä ollaan muka "lomalla" ja on koko päivä aikaa tehä mitä vaan, niin silti tuntuu että päivä loppuu kesken. Taas ko päästiin leiripaikkaan Milford Sound Lodgen leirintäalueelle, niin hokattiin että kello oli yhtäkkiä jo kuus! Whaaaaat! Motorhomesta vesi loppu ja tiskivesitankki lähes täynnä ja miljoona huoltohommaa tekemättä. Ei se auttanu ku rueta hommiin, ennenkö on niin väsyny, että ei saa ennää aikaseksi. Ja sitten vielä kokkaaminen päälle. Ollaan täysin Etelä-Eurooppalaisessa ruokailurytmissä ja syyän yleensä vasta seiskan hujakoilla illalla.

Tänään aamulla kello pärähti soimaan jo 05.15. Siis mikä loma?!?! Ei tämä mikään loma ole :D! Onneksi on weetabixit ja vietnamilainen kahvi. Niitten voimalla meikä pääsee ylös sängystä. Rosco's Milford Kayaksin järjestömä "Morning Glory" melontaretki starttasi klo 05:50 ja kohteena Milford Sound eli Milford vuono. Täytyy sanoa, että homma meni tämän reissun top kymppiin ja Rosco on varmasti alueen paras melontaretkien järjestäjä. Vesi oli täysin tyyni kun lähettiin melomaan ja meijän melontaporukan (7+opas) lisäksi ketään muita ei näkyny mailla halmeilla moneen tuntiin. Vuonossa risteilee myös isoja paatteja, mutta ensimmäiset lähtee vesille vasta 09:00. Meillä ei alkuun meinannu melominen oikeen sujua. Kauhottiin vettä ku soutuveneessä konsanaan, melat melkein pohjaa jyystäen. Eihä sitä sillain eteenpäin päästä! Muut oli satoja metrejä eellä ja meillä olkapäät tulessa, eikä siltikään edetä etanaa nopiammin. Jossain vaiheessa ko voimat loppu, niin hokattiin, että sitä pitää ikäänkuin räpiköijä ja vaan vähä ryystättää melaa veden pintaa pitkin. Ja kyllä se sitte siittä!

Vesi vuonossa oli ihan mielettömän kirkasta ja vedessä näky kaloja ja pohjassa meritähtiä. Joka puolella ympärillä oli jyrkkiä vuoria ja paljon vesiputouksia. Yhessä kohtaa kivillä istuskeli hylkeitä - tai oikeestaan merileijonia - New Sealand Fur Seals. Ne ei tuntunu välittävän meistä mitään, jatkovat vaan touhuilujaan :). Nähtiin myös pikkusia pingviinejä - Fiordland Crested Pinguins - jotka oli ihan hirmu söpöjä. Niitä oli rannikon kivillä ja metsässä. Yhessä kohtaa huomattiin, kun niitä vaan alko yhtäkkiä puskea mettästä kiville kohti merta. Plop plop, mistä niitä pingviinejä oikeen tulee :D. Sitte ne huomas meijät ja jähmetty kaikki niille sijoilleen. Meijän opas Dan sano, että ei se oo ikinä ennen moista nähny! Aika onnekkaita oltiin siis! Melottiin yhteensä joku 20 kilsaa aina Tasman -merelle asti! Jos eilen oli kankku kipiä vuorille kiikkumisesta, niin nyt on sitte yläkroppaki tasapuolisuuen nimissä vähintään yhtä hajalla :D.

Puolilta päivin oli aika lähtä takas kohti pohjosta. Otettiin kyytiin Laura (USA:sta), jonka piti päästä Queenstowniin. No Queenstown olikin melkein meijän matkan varrella ja mukava oli saaha juttuseuraa reilun 300 kilsan rupeamalle. Meillä alkaakin jo jutut loppua. No ei sentään :D!

Yöksi täräytettiin Boundary Creekin telttailualueelle, joka on DOCin operoima mesta. Hyvä huudi, järven rannalla, ja yllätys yllätys, vuorien ympäröimänä :). Voi varmaan arvata, että on muutama kuva vuorista! Oottakaahan kun tulee kuvapäivitys jahka bitti huilaa...

Mt. Cook National Park, Milford Sound

27.11. Tiistai

Tekapolta jatkettiin sunnuntaina matkaa Mt. Cookin kansallispuistoon, jossa komeilee Uuden Seelannin korkein vuori Mt. Cook. Nomen est omen!

Ajeltiin Mt. Cook Villageen asti, joka oli korkeijen lumihuippusten vuorien ympäröimä. Siellä sitte käytiin kävelemässä Tasman -järven tykönä, josta näky Tasman -jäätikölle asti. Seuraavalle päivälle oli suunniteltu kävely Mueller Hutille, joka ois ollu kohtuu vaativa reitti ylös vuorille. Keli oli kuitenki aamulla sen verran huono, että lopulta tultiin siihen tulokseen, että jatketaan matkaa. Lisäksi meikäläiseen oli iskeny joku ihme pöpö ja joka paikkaa kolotti ja nukutti ihan hulluna, niinku oli ollu jo edellisen päivän.

Niimpä ajeltiin vähän matkan päähän yhelle kanavalle kalalle, jossa Risto kalasti ja mie vejin tirsaa. Tuumattiin siinä kyllä sitte, että mitä ihmeen järkeä on kalastaa nuista kanavista! Ko ne kanavat on vaan ihmisen tekemiä rakenteita vesivoimaa varten ja niistä nyt sattuu tulemaan hyvin kalaa, koska niihin on tehty lohikasvattamoja, joista aika-ajoin pääsee/päästetään lohia häkkien ulkopuolelle kanavaan. Risto vaan niiiiiin kovasti jo halusi saaha ees yhen kalan :D! Mutta ei tärpänny.

Niimpä päätettiin jatkaa matkaa kohti Milford Soundia ja unohtaa loppupäiväksi moiset kanavakalastukset. Matkalla oli muutamia tosi mutkasia ja mäkisiä paikkoja ja tietysti upeita maisemia. Lindis Passilla satuttiin onnettomuuspaikalle. Lindis Pass on kapea, mutkanen ja mäkinen tien pätkä, joka menee vuoriston poikki yhdistäen Omaranan ja Cronwellin. Onnettomuuspaikalla oli yks auto ihan romuna ja moottoripyöriä läjässä useampi. Onnettomuus oli tapahtunu ihan vasta, kun hälytysajoneuvojakaan ei vielä ollu tullu ja muutenki paikalla oli melkonen hässäkkä. Loukkaantuneet oli kuitenki saatu nostettua sivuun ja yhellä naisella näytti olevan ihan pää veressä. Ei kuitenkaan pysähytty, kun paikalla oli jo puolen tusinaa autoa ja kohta koko kapea tie olis ollu tukossa aiheuttaen onnettumuusriskin. Ajettiin varmaan puoli tuntia ennenkö ensimmäiset hälytysajoneuvot tuli vastaan. Muutama tunti myöhemmin luettiin netistä, että onnettomuudessa oli kuollu ainaki kaks mororistia ja yks loukkaantunu vakavasti. Koko tien pätkä oli suljettu, kun poliisit oli päässy paikalle. Kyllähän se veti vähä hiljaseksi ja taas pysäytti miettimään, miten tärkeä on ajaa varovasti.

Illan kuhjussa päästiin viimein perille Milford Soundin lähelle Cascade Creekin telttailualueelle. Täällä on valosaa ilta kymmeneen asti, eikä tarvi pelätä tielle pomppivia kenguruitakaan. Voi ajella huoletta vähä myöhemmälle :). Cascade Creekillä tuli oikeastaan ekaa kertaa kunnolla Taru Sormusten Herrasta -fiilis. Pysäköitiin motorhome aivan kirkasvetisen solisevan puron viereen ja ympärillä oli satumetsä. Mettässä oli aivan ihania ja hämmästyttäviä kasveja. Kaikki puut, kivet ja maa on jonkinnäkösen sammaleen ja naavan peitossa. Saniaisia on miljoona erilaista ja niitä kasvaa joka puolella. Ja muutenki on kaikkia kummallisia pienilehtisiä puita ja pensaita. Mettässä olis voinu olla vaikka kuinka kauan ja vaan tutkia sitä ja ihmetellä :). Uuden Seelannin alkuperäismettistä on ilmeisesti hävitetty jopa 80 prosettia ja ongelmana on nykyään kaiken maailman (kirjaimellisesti!) tuontilajit, kuten lupiinit, kanit, kärpät, lumikot...

Tiistaina ajeltiin heti aamusta aina Milford Soundiin asti. Vähitellen maisemat muuttu yhä hienommiksi ja muutaman kerran pysähyttiinki ihastelemaan näkymiä. Meillä tämä etukäteissuunnittelu on viimeaikoina vähä ontunu ja nytki saavuttiin ilman mitään pläniä yhelle Uuden Seelannin suosituimmists turistipaikoista. Siks tuumattiin, että paras ehkä vaan ajella aluksi huudeille ja koittaa buukata joku kajakkireissu tms. jotta päästään tutustumaan itse Milford -vuonoon paremmin. Sittenhän käviki niin, että just seuraavalle päivälle se kajakkihässäkkä, johon haluttiin oli buukattu täyteen, joten "jouduttiin" jäämään Milfordiin yheksi päiväksi enemmän ku oli suunniteltu.

Kun reissut ja majotukset oli buukattu, lähettiin retkelle Lake Marianille. Alussa järvelle johtava polku oli kohtuu helppokulkunen ja tasanen. Metsä oli käsittämättömän vihreä ja täynnä yksityiskohtia. Vieressä menevässä joessa kosket kuohu. Välillä puitten välistä näky lumihuippusia vuoria. Vähitellen polku kuitenki muuttu yhä kivisemmäksi ja saatiin nousta melkosia rinteitä yliös. Kävi kuntoilusta! Vastaan tulleet saksalaiset muorit kerto luovuttaneensa ja kääntyneensä takasin :D! Parin tunnin hikoilun jälkeen päästiin perille ja oli näkymä kyllä sen arvonenki :). Edessä kirkas Marian -järvi ja ympärillä vuoret, toistakymmentä pientä ja vähä isompaa vesiputousta ja näkymä jäätikkölaaksoon. Kyllä siinä kelpas evästellä! Uusi Seelanti on kyllä yks maailman hienoimmista paikoista!

Illaksi mentiin leiriin Gunn Laken telttailualueelle. Vaikka aina on opetettu, että mitä aiemmin tulee paikalle, niin sitä paremman paikan saa, niin tässä tilanteessa vanha oppi kyllä ei pitäny ihan paikkaansa :P. Telttailualue oli aika pieni ja autoja oli ajettu miten sattuu, niin että tila oli käytännössä lopussa. Meijän piti sitte ajaa aivan järven viereen (5m rannasta) ja harmiksi motorhomen ikkunoista näky järven lisäksi sen takana kohoavat vuoret ;). Not a bad spot!!

Uudessa Seelannissa muuten näitä leirintäalueita operoi DOC (Department of Conservation), joka perii yöpymismaksua 6 NZ$ per henki per yö. Maksu suoritetaan itsenäisesti leirintäalueilla oleviin maksupisteisiin, mutta ollaan kyllä nähty, että iltasin paikallinen mettähallituksen mies käy keräämässä rahat niiltä, jotka on yrittäny luistella maksuista. Tuntuu olevan kaikilla saiteilla huussi, muita ei juuri muita fasiliteetteja. Mt. Cookilla oli sitte erillinen DOCin ylläpitämä päivätupa, jossa oli keittiö ja suihkut, jokka toimi 2 dollarin kolikoilla.

Tasman Lake ja Tasman Glacier (järven päässä).

Lake Tekapo

24.11. Lauantai

On se kyllä käsittämätöntä miten lentoyhtiöt tuntuu olevan täysin normaalin kuluttajasuojalain ulkopuolella! Siinäpä Juhalle aihe "Ei tule kauppoja" -blogiin, eikä lopu esimerkkitapaukset kesken. Meillä oli lennot Adelaidesta Christchurchiin - niin, että lähtö klo 07.20 ja perillä 17.40. Ostettiin lennot pari kuukautta sitte ja nyt niitä ei sitte ollu enää olemassakaan :O Tuuppasivat meijät muille lennoille, kohe sentään sama, mutta matka kesti toista vuorokautta, perille päästiin 04.55 seuraavana päivänä ja käytännössä menetettiin hässäkässä kaks hienoa päivää Uudessa Seelannissa :S Että niin!

No mutta perillä ollaan ja heti pamautetiin luxuskämperillä Lake Tekapolle Uuden Seelannin eteläsaarelle. Tai oikeastaanhan tämä on motorhome! On jääkaappi, leivänpaahdin, vedenkeitin ja tilaa ihan eri lailla ku Wicked kämperissä. Ei sillä, Wicked kämperissä oli kuitenki oma viehätyksensä ja romatiikkansa!

Varustelu on siis talon puolesta niin hyvä, että Christchurchista lähtiessä

tehtiin vaan ruokaostokset. Lisäksi hankittiin teleskooppivirvelit mieheen ja puolenkymmentä rapalaa, että on sitte särkymävaraki. Ristollahan se jää heti tietysti johonki kivenkoloon! Kalastuslupakäytäntö on aika yksinkertanen: yhellä luvalla saa kalastaa missä vaan paria poikkeusta lukuunottamatta. Luvan oston yhteydessä antovat vihkosen, jossa on lueteltuna eri kalastuspaikat ja saaliskiintiöt. Yleinen kiintiö on 2 taimenta + 2 lohta per päivä.

Puolilta päivin päästiin Christchurchista matkaan, mutta reilun sadan kilsan ajon ja kuskin vaihonki jälkeen oli pakko vetassa tiensivuun tirsalle. Parin tunnin yöunien jälkeen oltiin molemmat niin poikki, että ei pystyny enää jatkamaan matkaa. Reilun tunnin unosten jälkeen oli vähä parempi olo ja päästinki sitte loput 150 kilsaa ongelmitta. Majotuttiin Tekapo järven rannalla olevalle leirintäalueelle. Kerrassaan upea paikka! Vieressä turkoosin sininen järvi ja ympärillä lumihuippusia vuoria.

Tänään herättiin sitten hieman vilusen yön jälkeen ja suoritettiin varustehuolto. Tuumattiin, että tässä autossa kun nyt asustellaan seuraavat kolme viikkoa, niin sama ettiä tavaroille heti sellaset paikat, etteivät oo kokoajan tiellä. Osa säilytystilastahan on taas penkkien alla, joten sellaset tavarat, joita ei juuri tarvita on parempi tunkea sinne. Heti kymmenen jälestä päästiin sitten matkaan ja päätettiin vähä kokeilla uusia virveleitä.

Päivän aikana oltiin kalalla neljässä eri paikassa, mutta saalista ei tullu. Yhessä pikku lampareessa kalat oikein hyppi, mutta meijän uistimista ne ei olleet kiinnostuneita. Täällä porukalla on järestäin perhovehkeet ja niillä ne tuntuu saavanki kalaa. Me ei vaan oikeen kumpikaan osata perhostella. Ois pitäny ottaa Iirolta kurssi ennen lähtöä!

Yankalilla, Normanville, Myponga

22.11. Torstai

Olipas viikko tutuilla seuduilla! Paljon hyviä muistoja 12 vuoden takaa Rotaryn vaihto-oppilasvuodelta. Oltiin niin kiireisiä aamusta iltaan, että ei pahemmin ees kerenny aatella blogin kirjottamista. "It was more about people than places :)!"

Wicked Van kesti hyvin Adelaideen asti ja Pete ja Madge tuli hakemaan meijät varikolta. Siitä sitten nokka suunnattiin kohti Normanvilleä, matkalla toki käytiin Mypongassa jalitsuklubilla "iltateellä". Täällähän iltatee tarkottaa hillitöntä iltamättöä, yleensä grillattuna kera olusen taikka paikallisen viinin :). Tavattiin liuta tuttuja, mm. Chris ja Willy. Australialainen ystävällisyys pääsi myös heti valloilleen, kun Chris tarjosi meille vaimonsa auton viikoksi lainalle. Kävästiin sitten hakasemassa menopeli Thomaseilta vielä illan päälle.

Lauantai-illalle meijät oli kutsuttu Thomasien grillibileisiin Mypongaan. Oli niillä pikkunen kokon polttoki siinä ohjelmassa ^^. Miestä korkeamman kasan komeudeksi Willy kippas puoli kanisterillista bensaa ja koko hässäkkä räjähti tuleen, niin että lakit lensi päistä. Tovin kuluttua palokunta ja poliisit pistäyty pihassa :D! Ei sentään ollu vielä tulentekokielto..ois rävähtäny melko mojovat sakot nimittäin! Aika normaalia touhua siltä porukalta...

Yhtenä iltana oltiin kylässä Gardinereilla. Ann laitto taas ihan mahtavaa ruokaa niinku aina! Janny (aasi) oli vielä hengissä, mutta ei ihan pirteimmillään enää. Toveri onki jo 37 vuotias!

Viikon ajan Madge ja Pete piti meistä niin hyvää huolta, että lihottiin varmaan pari kiloa eikä aikakaan tullu pitkäksi. Pyörittiin siinä lähiympäristössä beachillä, snorklaamassa, Victor Harborissa ja niin pois päin.

Viimeseksi yöksi mentiin Jamien, Allyn ja poikien (Aidan, William & Jasper) luokse Belairiin Adelaideen. Asuivat tosi ihanalla alueella Adelaiden reunamalla mäkisessä maastossa. Alueella on paljon puita ja pusikkoa ja koalat pitävät Belairia myös hyvänä asuinalueena. Yhellä koalalla oli reviiri aivan Jamien ja Allyn taloa vastapäätä. Aika lunki kaveri se oli! Ei välittäny yhtään ku katteltiin sitä ja otettiin kuvia. Ne tuntuu aika lailla vetävän tirsaa päivät pitkät :).

Nyt istutaan jo Melbournen kentällä ja ootetaan. Lennot ei nimittäin menny ihan putkeen, vaan Jetstar ilmotti viikko sitten, että jatkolento Melbournesta Uuteen-Seelantiin on siirretty12h myöhäsemmäksi. Noh, ompa ollu aikaa plänäillä reissun jatkoa :)

Aidan & Risto.

Jamie, Lyn & Jasper.

Risto & Jasper.

Mt. Remarkable National Park

14.11. Keskiviikko

Eilen päätettiin, että viimiset kaks yötä ollaan Mt. Remarkable National Parkissa. Kansallispuisto sijaittee sopivasti vajaan 300 kilometrin päästä Adelaidesta, joten viimiselle päivälle ei tuu enää pahaa ajomatkaa. Eilen iltapäivästä saavuttiin perille ja samoin tein nähtiin kun reilun metrin mittanen lisko (goanna) hyppäs puuhun :) Paikka tuntuu olevan täynnä elämää!

Telttailualueellakin on kävelly vastaan yhtä aikaa 4 emua ja 3 kengurua, ja puut on täynnä kookaburria, papukaijoja ja muita lintuja.

Aamulla kookaburrat herätti meijät naurunräkätyksellä puoli kuuen aikaan. Ei oo turhaan niitten nimi englanniksi laughing kookaburra :). Tänään käytiin kävelemässä reilut 10km tässä telttailualueen ympäristössä. Muutamaan kertaan kengurut säikäytti ihan tosissaan ku vaan olla töllistelivät polun vierellä, niin että melkein päälle käveltiin. Kerran kans meinattiin saada sydäri ku reilu metrin mittanen goanna lähti ihan polun vierestä ja taas kiikku puuhun. Jäätiin sitä sitten valokuvamaan ja saatiin kuvaki ku se hyppäs puusta toiseen :) Ihmeteltiin ku se alko sihisemään puun latvassa, niin siellä oliki jo valmiiksi yks goanna paistattelemassa päivää. Tämä uus tulokas ajo vanhan asukin alas puusta. Ihan ku ei olis mettässä muita puita :D!

Hiljasta on tälläkin leirintäpaikalla ollu. Meijän lisäksi on ollu enimmillään kolme muuta autoa. Luonnonrauhaa häiritsemässä on ainoastaan kärpäset, joita on niinku Suomessa itikoita konsanaan. Onneksi illan alkaessa hämärtyä ja viiletä ne häippää niin, että saadaan rauhassa kokkailla ja syyä ulkona.

Huomenna sitte viimenen roadtrip -päivä. Kyllä tätä kahen viikon aikasta kotipesää tulee jopa ikävä! Ei kai se auta ku rueta laittamaan romppeita vähä läjälle ja sitte vielä kokkailemaan illallista.

 Goanna.

Lentävä goanna.

 Kookaburra.

Variegated Fairy Wren.

Baird Bay Ocean Eco Experience, Gilles Lake

13.11. Tiistai

Sunnuntai -aamuna Cedunassa hankittiin pari esitettä ja ilmaskarttaa turisti-infosta ennen ku lähettiin taas jatkamaan matkaa.

Usein on kyllä ihan mahoton kuvitella millaseen paikkaan on menossa, vaikka kuinka olis karttoja ja jopa esitteitä. Tuli hieman yllätyksenä, että Baird Bayhin johti yks ainoa tie ja "kylässä" ei ollu muuta kun vähän toistakymmentä taloa. Eli TODELLA pieni paikka :D!

Baird Bayhin mentiin, koska oli luettu netistä yrityksestä (www.bairdbay.com), jotka järjestää reissuja delfiinien ja merileijonien luo.

Löyettiinkin yrityksen offiisi rannalta ja vaikka ovi oliki säpissä, niin pian tuli ukko aukasemaan oven. Ilmottauduttiin seuraavan aamun retkelle ja ajettiin yöksi 100m päähän Baird Bayn telttailualueelle. Tai siis pikkunen levikehän tuo vain oli, mutta tosi siisti huussi, grillikatos sekä grilli sieltä tietenki löyty. Firman ukko tuli vielä illalla siivoamaan grillin ja pöydät meitä varten. Sivujobina taitaa siis olla myös tuon telttailualueen talkkarointi.

Aamulla suunnattiin offiisiin sovitusti klo 9 ja vedettiin päälle lyhyet märkäpuvut. Lyhyen alustuksen jälkeen suunnattiin paatilla kohti saarta, missä asuu pieni merileijona populaatio. Tarkoituksena siis oli todellakin mennä uimaan villeinä elävien merileijonien ja delffiinien kanssa! Reissulle tuli mukaan yhteensä 8 asiakasta, joten paatissa oli hyvin tilaa.

Oltiin ajettu paatilla vähän yli puolenvälin kun ensimmäiset delffiinit tuli uiskentelemaan paatin viereen. Uskomatonta miten ne niin kevyen näkösesti siinä uiskenteli! Ei menny aikaakaan ku kippari pysäytti paatin ja usutti porukan delfiinien sekaan. Uimaan mukaan tuli myös firman yks työntekijä, jolla oli jalassa elektroninen hainkarkotin, näillä vesillä kun on myös valkohaita. Siellä me pyörittiin ku väkkärät ja yritettiin nähä mistä päin ne delfiinit aina millonki pyörähti meijän luo :). Vettä oli vain 2-3 metriä, mutta virtaus oli aika kova, joten ihan töitä sai tehä että ei ajautunu turhan kauas veneestä. Paikalle tuli puolenkymmentä delffiiniä, jotka kiinnostuneina uiskenteli meijän ympärillä. Välillä alla, välillä vieressä ja välillä päällä jos satuit sukeltamaan! Oli aika huikeeta olla niin lähellä delfiinejä, jotka on kuitenki aika isoja :O

Jatkettiin paatilla matkaa vähän matkaa eteenpäin, että päästiin kallioille, jossa merileijonat eleli. Siellähän niitä pötkötteli pitkin kivikkoa vaikka kuinka paljo :). Jonkinaikaa kun siinä oli ajeltu, niin ne alko kiinnostua ja nostella vähä eviään. Käytiin viemässä veneellä vähän matkan päähän merkkipoiju ja vaikutti siltä, että merileijonille homma oli jo aika tuttua. Ne tiesi, että kohta veteen tulee leikkikavereita :) Vähitellen yks toisensa jälkeen merileijonat heräili ja kömpi kiviltä veteen. Siihen se kömpelyys sitte loppuki! Uskomatonta miten äkkiä ne oli täyessä vauhissa veteen päästyä! Niin sitä mekin sitte taas molskahettiin veteen. Nyt tais olla niin, että me pelättiin merileijonia enemmän ku ne meitä :D! Jopa 300 -kiloset yksilöt tuli ihan lähelle kattelemaan ja pyörimään. Yhtä isoa lempeän näköstä merileijonaa kattelin silmiin viijen sentin päästä :). Merileijonat oli tosi leikkisiä ja kiinnostuneita ja olis jaksaneet pyöriä siinä meijän kanssa varmaan vaikka koko päivän. Vesi oli kuitenki tosi kylmää ja viimein oli pakko nousta paattiin vaikka kuinka olis haluttanu vielä olla veessä. Risto päätti vielä mennä uuelleen uimaan ilman märkäpukua, vaikka hampaat kalisi kylmästä :D Aika "once in a lifetime" kokemus!

Illaksi ajeltiin Gilles Lake Conservation Parkkiin, jossa Camps 6 mukaa piti olla telttailualue. Hiekkatien alussa olevassa opaskyltissä kuitenki luki, että leiriintyminen kielletty. Teksti oli pienellä ja kello oli yli kuus illalla, niin todettiin, että ei muutako etiäpäin. Niimpä ajeltiin kymmenisen kilsaa puiston sisälle ja ei muutako leiri pystöön. Fasiliteettejä siis ei ollut, mutta eipä ollu muita ihmisiäkään :P.

Elämää puistossa tuntu olevan paljon. Nähtiin jo mennessä paljon kenguruita ja yli kahenkymmenen yksilön emupoppoo. Ne juoksi ihan päätä pahkaa tien yli ja mettään, niin että maa vaan pölisi :D! Ihailtiin aamukävelyllä pitkin poikin pomppivia kenguruita ja kuivunutta suolajärveä. Nyt Port Augustassa uutta majapaikkaa suunnittelemassa.

Edelleen tien päällä :)

10.11. Lauantai

Aamupalalla plänäiltiin reissua muutama päivä eteenpäin ja päätettiin, että tänään yritetään ajaa Cedunaan asti. Se ois niinkö 580km ajoa tälle päivälle. Huomenna mennään Baird Bayhin, niin se ei ois sitten ku 160km lyhyt rykäsy. Baird Bayssa oliski tarkotus viettää pari päivää, vähän niinkö lomailla tästä lomailusta :)

Tänään oltiin taas normaaliin tapaan liikkeellä klo 8. Tässä ku ollaan muutama päivä ajettu itää kohti, niin arska on alkanu nousta aina vaan aikasemmin. Onneksi eilen viimisellä huoltsikalla huomattiin, että ollaan kai tultu aikavyöhykkeen yli ku kello oli niillä tunnin enemmän ku meillä. Ei muuta ku uus aika kelloihin, niin ei heräillä turhan myöhään :)

Ympärillä on yleensä ollu samat puskat ja tasanko, mitä on katteltu jo pari päivää. Välillä kyllä on aivan huikeita maisemia, niin ku eilen Madurassa ku yhtäkkiä ootki tablelandin reunalla, takana tasanko ja eessä toinen tasanko, mutta se onki 100m alempana ja jatkuu horisonttiin asti. Hämmentävää :) Ja muutenki jos jotain nähtävää on, nii ne on kyllä näkemisen arvosia. Isoja kotkia, emuja, upeita merimaisemia, ja tietysti toista tuhatta kilometriä tasankoa, jossa ei asu juuri kukaan. Ne muutamat maatilat mitä tältä alueelta löytyy on vähintään 400000 hehtaarin kokosia, siis per tila.

Täällä on hirviän kuivaa ja vettä ei näy missään. Norsemanissa toissapäivänä oli kyltti, että vesi on vähissä, kannattaa ottaa vettä tarpeeksi mukaan. Sen jälkeen ollaan nähty huoltsikoilla kylttejä, että älä ees kysy vettä :) Juomavettä meillä vielä on ihan hyvin, mutta tiskivesi alkaa olla finito. Tänään nähtiin sitten tien varressa vesipisteen kyltti ja samantien ampastiin kyltin osottamaan suuntaan. Olihan siellä kaks hillittömän isoa vesitankkia, mutta kummatki kumisi tyhyjyyttä :) Toivottavasti tänään saahaan Cedunan Caravan Parkissa vesitäydennystä...

...Kreivin aikaan päästiin perille. Ceduna osoittautu yllättävän isoksi paikaksi viimesien päivien kylien rinnalla. Kummasti keskustassa oli kuitenki hiljasta. Pianha se sitten valkeni, että kelloja on TAAS siirretty ja ruokakaupatkin menee kiinni vartin päästä. Ei muutako ko äkkiä ostoksille, koska WA:n ja SA:n rajalla oli jouvuttu luopumaan kaikista hedelmistä ja vihanneksistaki. Onneksi oli kauppalista valmiina ja tavarat löyty no probs!

Majotuttiin tällä kertaa ihan oikealle leirintäalueelle, koska huolto tuli tarpeeseen. Vesi - finito, pyykkiä piti pestä, ittestä puhumattakaan! Suureksi yllätykseksi ja ehkä hieman pettymykseksikin leirintäalueella oli porukkaa kohtuu paljo. Tässä on ehtiny erakoitua jo aika hyvin ku viikko on hengailtu mettässä ja keskellä ei mittään! Mutta nythän onki viikonloppu ja tietty porukka on liikkeellä.

Kelit on muuttunu myös täysin. Nyt on kuuma ja aurinko paistaa täyeltä terältä. Pari päivää sitten oltiin vielä pipot päässä ja koret päällä. Nyt saa pyyhkiä hikeä ottalta :D!

Perinteisesti käräytettiin rillissä sapuskat ja ennen nukkumaan menoa koitetaan täräyttää muutama kuva nettiin.

Tien päällä

9.11. Perjantai

Tänään on painettu menemään lähes 500 kilsaa. Valtavat rekat (road trains) painaltaa sillon tällön meistä ohi. Me ajetaan vaan 80km tunnissa ettei vanha mitsu vaan räjähä. Ylitettiin tänään Australian ja jopa maailman pisin suora 146,5km, yeah!! Ten Mile Rockin ja Caigunan välillä vajaan 300 kilometrin matkalla laskettiin 152 kuollutta kengurua ja yks kameli, myös kuollu. Ei todellakaan huvita ajella pimeällä ku nuo pirulaiset lähtee liikkeelle! Nähtiin myös yks emu, joka rouskutteli tien sivussa jotain puskaa. Joidenki kengurunraatojen kimpussa on korppien lisäksi hienoja kotkia.

Nyt leirissä Jilah Rockhole levähyspaikalla kymmenisen kilometriä Mundrabillasta länteen. Rillailtiin vihanneksia ja makkaroita illalliseksi. Kohta voiski jo laittaa tirsamaalle.

Fitzgerald National Park

8.11. Torstai

Vaikka lähettiinki eilen ajelemaan aikasten aamulla, niin perillä kohteessa oltiin vasta viiden jälkeen illalla. Olihan sitä matkaa lähes 500 kilometriä ja siihen stopit päälle.

Matkalla Albanyssä pysähyttiin täydentämään ruokavarastot ja hankittiin samalla Dick Smithiltä invertteri autoon, ku meinaa elektroniikkahärpäkkeistä loppua sähköt. Tässä tulee yllättävästi kaikkea hässäkkää ku perusfasiliteetit puuttuu :O. Albanyn jälkeen maisemat muuttu radikaalisti eikä ympärillä ollu enää muutako kuivaa pusikkoa. Meinas aika käyvä autossa pitkäks. Pitänee alkaa keksiä jotaki ajanvietettä, ku ei ne päivämatkat tästä taija lyhentyä.

Leiriinnyttiin Fitzgeraldin kansallispuistoon, joka on biodiversiteetiltään yks maailman arvokkaimmista alueista. Yhessä opastaulussa se oli rinnastettu jopa Galapagos -saariin :O! Erään kasvitaudin vuoksi suurin osa puiston teistä oli pantu kiinni, että tauti ei leviäisi autojen renkaitten ja ihmisten kenkien välityksellä. Ei siks päästy kovin syvälle puiston alueelle. Hieno paikka kummiski seki missä oltiin - Four Mile Beach Camp Ground. Tosi paljo lintuja ja kenguja.

Risto heräs jo ennen viittä ja lähti pihalle. Minäki nousin puoli kuuelta. Aamuvarhasella on kyllä kaikkein hienointa käppäillä pihalla. Käveltiin aika pitkä lenkki ensin tietä pitkin sellaselle meren poukamalle (Culham Inlet) ja sitten hiekkarantaa pitkin takas leiriin. Kyllä maistu sitten aamupala! Risto on opetellu laittamaan mulle Vietnamilaista kahvia, mikä on muuten oma taiteenlajinsa :). Vakioaamiaisena meillä on weet-bix kera maidon, jugurtin ja mangon, kiivin ja banaanin. Jos muuten rillataanki pihvejä, niin ainaki aamu alotetaan terveellisesti.

Tänään onki sitten vaan ajettu menemään. Kasilta lähettiin ja kuuelta oltiin perillä Ten Mile Rock Rest Arealla jotakuinki outbackissä eli takamaassa (sanakirjasuomennos) eli keskellä

ei mitään! Matkalla ei juuri pysähelty muutako vähä evästelemään. Norsemanissa käytiin Caltex -huoltsikalla suihkussa, ku yömestoilla ei oo taas muutako grillit. Kyllä se onki tärkiämpi saaha pihvit paisteltua, nii jaksaa taas ajella :D! Tällä kertaa poikkeus vahvisti säännön eikä Ten Mile Rock levähyspaikalla ollukaan grilliä vaikka Camps 6 -opuksessa niin väitettiin. Jouduttiin tällä kertaa tyytymään pastaan Dolmion kera.

Pimiä tuli taas seiskan maissa sopivasti kun oltiin saatu pastat nassuun. Taivaalla ei ollu piliven hattaraakaan, niin ennen tirsamaalle menoa käytiin pihalla äimistelemässä tähtitaivasta. Tuttuja tähtikuvioita ei juuri löydetty, täälläku on melkein koko tähtitaivas eri ku koto-Suomessa. Orion ois ollu nousemassa horisontista, mutta oliha kello jo reilu kaheksan, niin tirsa vei voiton.

Ollaan muuten suunnistettu Camps 6 ja Camping Atlas of Western Australia kirjojen avulla + Perth to Adelaide karttalehti siinä kyljessä. Camps 6 -kirjassa on koko Australian kattavasti sekä ilmaset että maksulliset leirintäalueet (Caravan Parks) ja leirintäalueita huonommin varustellut "telttailualueet" (Camp Grounds) ja levähdyspaikat (Rest Areas). Leirintäalueet vastaa meikäläisiä leirintäalueita, mutta jotkin niistä saattaa olla ilman sähköjä ja lämmintä vettä. Niin sanotuilla telttailualueilla voi yöpyä myös asuntoautolla tai -vaunulla ja niissä ei oo sähköjä eikä monesti juoksevaa vettä. Ne maksaa vähemmän ku leirintäalueet tai on ilmasia ja yleensä kansallispuistoissa. Levähyspaikat ei maksa mitään ja niistäkin suuressa osassa voi yöpyä. Yleensä kaikilta mestoista löytyy aina grilli ja erittäin siisti huussi :).

Walpole-Nornalup National Park

6.11. Keskiviikko

Vois kuvitella, että näin lomalla nukuttais pitkään ja valvottais myöhään. Mutta ei! Me laitetaan nukkumaan kun pimeys on laskeutunu, yleensä yheksän ja puoli kymmenen välillä. Aamulla herätäänki sitten pirteänä jo heti kuuen jälestä :). Ku ei ole sähköjä, niin sitä luonnollisesti taipuu valon rytmiin.

Tänä aamuna lähettiin ajelemaan ennen kaheksaa kohti seuraavaa kohetta, joka ei vielä ollu ees tarkkaan selvillä. On se niin kätevä kun on oma kulkupeli, niin voi ite valita mihin menee ja millon. Ja pääsee ihan toisenlaisille mestoille ku julkisilla kulkuneuvoilla!

Ei olis oikein raskinu jatkaa matkaa Boranupista, sen verran hieno paikka se oli. Laskeskeltiin kuitenki illalla, että ollaan tähän asti edetty niin hitaasti, että pian tullee kiire. Meillä on siis totaalina 14 päivää aikaa edetä Perthistä Adelaideen, joka on reilu 3000 kilometriä. Onneksi vasurilla ajaminen alkaa sujua, mitä nyt välillä heiluu pyyhkijät turhan tiuhaan (vilkun sijaan).

Tänään sitten ajettiin 300 kilometrin päähän Walpole-Nornalup National Parkkiin. Walpolessa oli pitkä liuta kaikenlaisia nähtävyyksiä. Vaikka harmitti jatkaa matkaa Bornaupista, niin Walpolen maisemat ei kyllä hävinny yhtään Boranupille! Upeita rantoja ja mahtavia mettiä, jossa suurimmat puut oli jopa 75m korkeita.

Yöksi päädyttiin Parry Beachin leirintäalueelle. Kokkailtiin tuossa justiinsa herkullinen Dolmio Redwine&Herbs kera pastan ja juustoraasteen. Punaviiniä ruokajuomaksi. Ei pöllömmät retkieväät ;)!

Black Cockatoos.

Dunsborough - Boranup

5.11. Maanantai

Tänään oli aamusella se valaiden katsomisretki, ja niinku lupasivat niin valaita päästiin näkemään!

Ooomaigaad! Heti lähön jälkeen nähtiin jo ekat valaiden pärskeet horisontissa ja ei muuta ku paatin nokka valaita kohti! Siellä uiskenteli muutama äitiryhävalas poikasineen, upeita valtavia elukoita :O! Tällä kertaa valaat eivät olleet kovin esiintymispäällä, mutta päästiin kuitenki näkemään useampaan otteeseen kun ne kävi esittäytymässä laivan vieressä. Samalla reissulla yritettiin bongata myös sinivalaita, joita viimeaikoina on alkanu näkymään entistä enemmän Geographe Bayn alueella, mutta saalis jäi sen osalta laihaksi. Pois tullessa nähtiin myös muutamat komeat ryhävalaan loikat, ja sama pomppiminen jatku vielä horisontissa ku päästiin takas satamaan. Oli olo niinku BBC:n dokumentin kuvauspaikalla :)!

Päivän aikana ajettiin Boranup National Parkkiin mielettömän hienojen maisemien halki. Alueella on karri -metsää, missä puut on tosi jykeviä ja pitkiä. Ollaan leirissä keskellä mettää ja tässä on huussi ja tietty grillit käytössä. Tuli toinenki porukka leiriin tähän samalle alueelle, mutta muuten on täysin hiljasta ja autiota.

Ollaan myös bongattu päivän aikana paljon erilaisia lintuja ja muitaki elukoita. Kookaburra poseerasi iäsyyden leirintäalueen puussa juuri kattelukorkeudella. Aika jäätävää kuvaa :D!! Pimeällä, ku pestiin pihalla hampaita, niin pomppi kenguruita tuossa muutaman metrin päässä. Mukavasti ollaan siis luonnon keskellä!

 Humpback Whale.

Kookaburra.