Hoi An - Ho Chi Minh City

31.10. Keskiviikko

Sunnuntaina vuokrattiin Hoi Anissa pyörät ja ajeltiin rantsuun. Rannan lähellä oli enemmän resorttityyppisiä majotuksia tarjolla, mutta yhtään hotellia ei ollu aivan hiekkarannalla. Beachi oli yllättävän mukavan näkönen :). Leveälti hiekkaa ja kohtalaisia aaltoja. Aurinkotuoleja oli tarjolla ilmaseksi kunhan ostaa jonkin juoman.

Ei kuitenkaan jääty rannalle loikomaan vaan jatkettiin matkaa pyörillä. Ajeltiin vähä ristiin rastiin ja lopulta takas vanhaan kaupunkiin. Oli kyllä hyvät pyörät ajella :) Ja vuokra ei päätä huomannu - 1dollari eli 21 000 dongia. Vietnamissa muuten turisteille hinnat ilmoitetaan usein US dollareina ja ne käy ihan maksuvälineenäkin. Mulla kyllä vähä ärsyttää koko jenkkitaalahomma. Käytännössähän sillä vaan nostetaan hintoja ylöspäin. Pienimmäksi rahayksiköksi muodostuu 1 dollari eli 21 000 dongia, kun todellisuudessa pienin käytössä oleva raha on käytännössä 1000 dongia.

Seuraavana aamuna alko matka kohti Ho Chi Minh Cityä. Mentiin juna-asemalle Danangiin hotellin autolla. Varmaan oli kalliimpaa kuin rehellinen taksi ois ollu, mutta ei jaksanu alkaa tinkaamaan kenenkään kans kuuelta aamulla. Juna Danangista kohti Ho Chi Minh Cityä - paikallisittain Saigonia - lähti puoli ysiltä. Päädyttiin junaan, kun on se kuitenki niin paljo turvallisempi ja miellyttävämpi matkustusmuoto ku bussi. Meikäläisellä meni matka mukavasti ku oli niin jännittävä kirja taas käsillä. Risto alko tunnin päästä kyselemään, että voisinko viihyttää sitä jotenki :D. Niin, matkustusaikahan oli 23h! Saatiin olla neljän hengen hytissä kolmistaan (me + hiiri) puolet matkaa. Sitten yhestä pikkukylästä samaan hyttiin tuli kaks paikallista naista. Niillä oli tavaraa taas perinteiseen aasialaiseen tapaan ihan hulluna. Oli kassia ja pussia ja laatikkoa ja nyssäkkää, joita sitte survotiin vähän mitä minnekin. No ei siinä mittään, mutta sitte seuraavalla pysähyksellä Na Trangista hyttiin pukkas vielä kuues tyyppi! Ei helemi! Kävi ilmi, että toisella niistä aiemmin tulleista naisista ei ollu oikeesti lippua siihen meijän vaunuun. Uus tulija hääti sen yläpetiltä pois. Tovin ne kaks yhessä tullutta naista oli kahestaan sillä toisella yläpetillä, mutta lopulta se ylimääränen tyyppi laitto lattialle tirsalle. Siinä se koisi koko yön kaislamatolla. Ois varmaan pitäny käräyttää se samantien ja pistää karjavaunuun, kun aamulla jokku käytävällä olevat vinkkas vaunuemännälle ja siinähän alko tiukat keskustelut :D! Vaunuemäntä viisas salamatkustajalle karjavaunun ovea ja hetken jo luultiki, että se kerää kimpsut ja kampsut ja muuttaa. Mutta rouvapa kaivoki laukusta kolme 100.000 dongin seteliä ja homma oli sillä selvä.

Saavuttiin aamulla seittemältä Saigoniin ja mentiin taksilla turistien suosimalle hotellialueelle. Pienen kartotuksen jälkeen päädyttiin korkeatasoiseen business -hotelliin, jossa huoneen varustuksiin kuuluu muun muassa kenkälankki. Businessmiehiä ei näy, niillä kaikilla on backpacker disguise kit ^^.

Taloksi asettumisen jälkeen päätettiin toimia perusturistin tavoin ja tehtiin isku Saigonin kuuluisalle markkinalle ja War Remnants museoon. Museossa vierähtikin sitte kolme tuntia ja anti oli kyllä mielenkiintoinen. Museossa oli useita näyttelyitä Vietnamin sodasta ja aika karua kuvaa oli.

Liikenne täällä on ihan kauhistuttavaa. Mopoja on ku sieniä sateella ja liikennevaloja tosi harvassa. Sielläki missä on, niin ne on vaan suuntaa-antavia :D Kadun ylittäminen tapahtuu käytännössä niin, että lähetään vaan menemään liikenteen sekaan. Kokoajan pittää koittaa edetä pikkusen, jos pysähtyy, niin mopot ei tajua, että mihin päin sie oon menossa, eikä sitten pysty väistämään. Pahinta on sillon ko mopoja tulee kolmesta suunnasta esim liikenneympyrässä. Ihmetyttää, että miten ei tuu enempää kolareita :O

Tänään jatkettiin perusturistin ohjelmalla ja lähettiin matkaan jalkasin. Saigon -joki osoittautu suureksi viemäriksi, jossa kuitekin porukkaa oli kalalla! Sitten pyyhkästiin Botanical Gardeniin, jonka yhteydessä oli myös eläintarha. Siellä ei viihytty kauaa, kun tympi nähä eläimiä niin pienissä häkeissä. Tai häkeissä ylipäänsä! Kasvitieteellisen puutarhan osuus oli olematon.

Lounaan suhteen kävi mäihä! Satuttiin sellaseen paikallisten liikemiesten suosimaan ravinteliin, joka ensinäkemältä näytti hieman epäilyttävältä. Lähimaillakaan ei ollu muita ravintoloita ja kadulla ravintolan edessä grillattiin kokonaista possua. Kuitenkin otettiin iskän ikivanhasta neuvosta vaari, jonka mukaan vieraalla paikkakunnalla hyvän ravintolan löytää kun katsoo missä on eniten porukkaa. Jengiä oli syömässä ku pipoa ja kaikilla näytti olevan hyvä meininki. Pöyät notku olutpulloja ja erilaisia ruoka-annoksia. Meille löyty ihan hyvästi englantia osaava tarjoilikin ja tilattiin kaks eri annosta sen suositusten mukaan. Ja täytyy sanoa, että meni tämän reissun parhaiden ruokien joukkoon!

Iltapäivä kulutettiin sitte shoppailuun. Kaikki vaatteet alkaa olla aika lailla roskiskamaa. Ne ei vaan kertakaikkiaan lähe enää pyykissä puhtaiksi. Löyettiin kummallekin yhet uuet puserot. Sitte ostettiin kameraan uus linssi. Sellanen paska kittilinssi vaan, jolla on nyt pärjättävä loppureissu. Saa tuo tonnin kampe ootella takuuhuoltoa nyt lopun reissua kassissa.

Huomenna sitten lentsikalla kohti Perthiä :).

 Ben Thanh Market.

 Ho Chi Minh -äijä.

War Remnants Museum. 

 Cathedral Notre-Dame.

Tässä huippuravintolan nimi ja osoite!

54 Nguyen Thi Minh Khai. District 1, HCMC.

Bye bye Vietnam, we are not coming back anyday soon.

1.11. Torstai

Matkailu avartaa, eikä jokainen päivä tai jokainen kokemus ole aina ruusuilla tanssimista. Varsinkaan, jos yrittää nähdä ja kokea jotain aitoa. Vietnam oli meille kokemus, joka herätti paljon ajatuksia ehkä juuri siksi, että Vietnamissa oleminen ei aina ollut ruusuista.

Meille oli jostain tarttunut ennakko-oletus, että vietnamilaiset ovat todella ystävällistä väkeä. Kolmen viikon jälkeen uskallan väittää, että turistit, jotka sanovat vietnamilaisten olevan ystävällisiä, ovat olleet lomallaan luxusresortissa ja/tai kulkeneet kukkaron nyörit levällään. Vietnamissa ystävällisyys ei tule ilman hintalappua, ainakaan turistien suosimissa paikoissa.

Ainoat aidosti ystävälliset vietnamilaiset, jotka me tapasimme omalla matkallamme oli ystävämme Lien ja hänen perheensä. Ei pidä sekoittaa ystävällisyyttä kohtilaisuuteen, joka sekin taitaa vietnamilaisesta perusluonteesta puuttua. Kohteliaisuuden piiriin lukeutuu tervehdykset ja hymyt ravintolassa ja hotellin respassa. Jopa normaali
kohtelias käytös asiakaspalvelutyössä tuntui välillä olevan ylitsepääsemätön tehtävä työhönsä tympääntyneelle henkilökunnalle.

Ystävällisyyteen lukisin esimerkiksi halun tutustua toiseen tai vaikkapa halun auttaa eksynyttä turistiparkaa. Vietnamissa normaaleilla turistihuudeilla kukaan ei auta ilmaiseksi. Jos sinulle neuvotaan tie hotellille, niin auttaja pitää huolen siitä, että juoksee itse edeltä respaan sopimaan huoneelle korkeamman hinnan ja itselleen komission. Sama kulkuneuvojen kanssa. Sinut kyllä neuvotaan oikeaan bussiin, mutta hinta onkin yhtäkkiä kolminkertainen normaaliin verraten. Mopon päällä istuva mies kyllä tietää missä lähin pankkiautomaatti on, mutta ei kerro sitä, ellet osta häneltä kyytiä sinne. Vaikkakin se olisi vain kulman takana.

Puhun varmasti meidän molempien puolesta, sanoessani, että Vietnamissa tuli sellainen olo, että kohdellaan kuin kulkukoiraa. Kyse ei ole rahasta vaan kunnioituksesta toista ihmistä kohtaan. Jos maksan hedelmistä neljä kertaa korkeamman hinnan kuin paikallinen ei se minulle silti ole kallista. 60000 dongia kilolta on kuitenkin vain viidesosa Stockmannin hinnasta. Mutta kyse on siitä, että turisteja huijataan kokoajan häikäilemättömästi, etiikka ja moraali ovat täysin tuntemattomia käsitteitä.

Kuulostaa varmasti karulta sanoa, että vietnamilaiset ovat epäkohteliasta ja kieroa porukkaa. Mutta sitä porukkaa perusturisti Vietnamissa kohtaa. Ne vietnamilaiset, jotka ovat ajautuneet turistibisneksen pariin ovat omaksuneet huijaamisen hyväksytyn käytännön. Aitoja ystävällisiä vietnamilaisia on vaikea kohdata kielitaidon molemminpuolisen puutteen vuoksi. Onneksi olemme saaneet tutustua Lieniin ja hänen perheeseensä.

Ei tämä tarkoita sitä, että koko Vietnamissa olo olisi ollut yhtä helvettiä. Meillä oli mukavaakin! Parhaita juttuja Vietnamissa: erinomainen kahvi, hyvä ruoka (varauksin, laatu&maku vaihtelee), sumuisat vuoret, erikoiset saaret ja hieno metsä Cuc Phuongissa. Silti mieleen jäi kysymys, että kun maailmassa on niin paljon paikkoja mistä valita, niin miksi tulisi takaisin paikkaan, jonne ei oikeastaan tunne olevansa edes tervetullut?

Hoi An

27.10. Lauantai

Vettä tulee ku aisaa ja sadeponchojen hinnat nousi just pilviin. Pyörän sais vuokralle halvalla, samoin skootterin :D!

Saavuttiin eilen Hoi Aniin 17 tunnin bussimatkan päätteeksi. Matka meni yllättävän hyvin, vaikka oli luettu jos jonkinnäkösiä kauhutarnoita etukäteen. Penkki oli kapea ja lyhyt, mutta sen sai lähes vaaka-asentoon. Talo tarjos viltit ja kun omasta takaa oli korvatulpat ja silmälappuhässäkät, niin sai nukuttuakin kohtuu hyvin :). Matkanteko on täällä vaan aivan uskomattoman hiasta ku tiet on surkeet ja liikennettä paljo. Keskinopeus oli varmaan 40km/h ilman että ees pysähyksiä huomioidaan.

Pienen elpymisen jälkeen lähettiin syömään ja kävelemään Hoi Anin vanhaan kaupunkiin. Koko pitäjässä lienee poppoota vähän toista sataa tuhatta ja kaupunki onki ihanan rauhallinen verrattuna esimerkiksi Hanoihin. Turismi on selvästi kehittynyttä ja siistejä ruokapaikkoja, hotelleita ja tietty matkamuistomyymälöitä on paljon.

Tänään tosiaan herättiin vesisateeseen ja niimpä aamupäivä menikin vaan hotellilla möllöttääessä. Filippiineillä riehunu Taifuuni taitaa jo tuoda sateita, mutta ei onneksi osu ihan kohille. Sen on ennustettu nousevan maihin Pohjois-Vietnamissa huomisen kuluessa. 

Omistettiin aamupäivä tulevien viikkojen reissuohjelman suunnittelulle, joka on jääny vähä paitseloon viime aikoina. On vielä campervanit hankkimatta niin Australiaan kuin Uuteen Seelantiikin ja Ausseissahan ollaanki jo ens viikolla. 

Iltapäivällä mentiin kokkauskurssille Hoa Anh Dao ravintolaan. Hoi Anissa on tosi paljo ravintoloita, joissa mainostetaan kokkauskursseja. Eilen illalla käytiin kyselemässä ainakin kymmenessä eri paikassa. Monissa paikoissa pysty heti toteamaan, että henkilökunta ei osaa riittävästi englantia. Tai muuten vaan paikka ei näyttäny ammattimaiselta. Valittiin sitten Hoa Anh Dao, kun se näytti ehkä vähä hienommalta ravintolalta. Trip Advisorista löyty suosituksia sellaselle ravintolalle ku Morning Glory, jota meille oli suositellu myös yks Australialainen tyttö, joka tavattiin aiemmin. Osassa arvosteluista oli kuitenki moitittu, että kurssilla saattaa olla yhtäaikaa jopa 30 ihmistä! Niimpä skipattiin samointein sellaset, joista oli netissä juttua :)

Kurssin alkajaisiksi käytiin ensin torilla hankkimassa vähä aineksia yhen ravintolan tarjoilijan kanssa. Se ei valitettavasti osannu juuri englantia, joten ei pystytty oikein kyselemään mitä mikäki on. Torilla olis niin paljo kaikkia mielenkiintosia vihanneksia, juureksia, yrttejä ja niin edelleen...

Meitä oli kurssilla Riston ja minun lisäksi vaan yksi 69 -vuotias ranskalainen nainen. Saatiin siis todella yksityisopetusta :) Kokki ei osannu englantia, mutta ravintolan "piällysmies" oli myös kokoajan mukana tulkkaamassa ja vastailemassa kysymyksiin. Oltiin kyllä tosi tyytyväisiä kurssiin ja ruoat oli tosi hyviä. Reseptit on ylhäällä ja jos vaan aineksia Suomesta löytyy, niin kokataan sitten koko neljän ruokalajin menu uuestaan! Alla kuvadokumentaario, niin että voidaan siitä sitten itekki muistella miten ainekset valmisteltiin. Kallishan tuo oli (29 USD / henkilö), mutta minusta aivan satsauksen väärti :)

Torilla ostoksilla.

Kaikkiin annoksiin tarvittavia aineksia. Muun muassa tiikerirapuja, possua, ituja. 

 Riisipaperirullien valmistusta.

Braised Pork with Satay ainekset. 


Braised Pork with Satay.

Kokki ja Sateed Aubergine with Minced Pork. 

Sauteed Aubergine with Minced Pork. 

Hot and Sour Soup with Tiger Prawn. Ainekset. 

Hot and Sour Soup with Tiger Prawn.

Kaikki annokset valmiina.

Oli mukava nauttia itse kokkaama illallinen.

Cuc Phuong National Park

25.10. Torstai

Saavuttiin siis Hanoihin neljän jälestä aamuyöllä tiistaina. Pätkittiin siihen juna-aseman eteen kämäseen kahvilaan ja tilattiin kaffet ja teet. Kahvi oli kyllä hyvä. Muutaman kerran on käyny niin, että ku on tilannu vietnamilaisen kahvin niin on saanu jotain pikakahvilitkua. Vietnamilainen kahvi on mielettömän hyvää, jos se on sitä oikeeta tavaraa. Niillä on semmonen oma suodatinsysteemi, jolla se kahvi tehään. Se on tosi vahvaa ja sitä tulee kuppiin vaan vähä. Jos haluaa sen maidon kanssa, niin kupin pohjalle saa makeaa kondensoitua maitoa. Jos kahvin juo kuumana, niin siihen voi lisätä kuumaa vettä laimennukseksi. Jos haluaa kahvin kylmänä, niin silloin kahvilasi laitetaan täyteen jäitä.

Mutta siis - oltiin päätetty mennä seuraavaksi Cuc Phuongin kansallispuistoon, johon pääsee kun menee ensin bussilla Nho Quaniin ja siitä sitten ottaa taksin puistoon. Istuttiin siinä kuppilassa sitten pari tuntia, kun bussi Nho Quaniin lähtisi vasta kasilta. Kuuen jälestä ruettiin ihmettelemään, että mistä löytys Mai Linh -yhtiön taksi. Siinä juna-aseman vieressä kun pyöri niitä huutelijoita ja kyttääjiä enemmän ku laki sallii! Käveltiin pari korttelia loitommalle ja tuli onneks Mai Linhin auto ja hypättiin kyytiin. Oli kirjotettu valmiiks paperille, että halutaan Giap Bat bussiasemalle, mikä oli hyvä, koska kuski ei osannu sanaakaan englantia. 100.000 dongia (4e) makso se kyyti.

Bussiasemalla pätkittiin suoraan asemarakennukseen, eikä puhuttu kellekkään mittään :D! Hulluna oli taas auttajia ja kohteen arvuuttelijoita. Mutta kun sen tietää, ettei siitä hyvä seuraa, jos antaa jonku "auttaa"... Onneksi lippuluukkujen yläpuolella luki kohteijen nimiä ja sieltä löyty myös meijän Nho Quan. Saatiin piletit á 65.000 dongia ja positiiviseksi yllätykseksi eka bussi lähtiki jo seiskalta. Luukulta lähettiin pätkimään kohti busseja ja Risto heilutteli pilettejä kourassa. Siihen tuli sitte taas kaikennäkösiä auttajia ja Risto anto yhen äijän ottaa liput sen käestä. AAAARGH!!!! Ei piä ikänään mennä antamaan lippuja kenellekkään! Siinähän se soppa jo synty ko tämä äijä lähti viemään lippuja ja siis me tieten perässä omalle bussilleen, mikä ei tietenkään ollu se bussi mihin oltiin ostettu liput. Monelta lie olis se auto startannu... Onneks ne oikean yhtiön äijät tuli siihen sitte räyhäämään ja meikäläinen tempas siinä tymäkässä ne liput sen yhen kaverin käsistä takas. Päästiin oikealle autolle. Ei mekään oltu hokattu sitä aiemmin, että siinä lipussa on sen auton rekisterinumero, johon on tarkotus nousta. En tiiä miten se väärä bussi olis sitte saanu rahat ku me oltiin maksettu matka jo lippuluukulla. Onko se sitten niin, että bussiyhtiö perii rahat lippukioskilta lippujen kantoja vastaan, jolloin myös tämä huijari ois saanu rahat jos ois ehtiny repasemaan meijän lipuista kannat itelleen. Taas opittiin jotain, vai tuliko vaan vanhan kertausta :D.

Bussimatka Nho Quaniin meni hyvin, eikä kestäny ku pari tuntia. Siellähän ne ongelmat taas alko. On vieläki niin tuohtunu olo koko hommasta, ettei viittis ees muistella. No, Nho Quanista piti päästä taksilla kansallispuistoon. Kun hypättiin bussista ulos, oli vastassa taas miljoona notkujaa ja huutelijaa. Koska kaupunki oli kohtuu pieni taksin löytäminen muualta kuin bussiaseman välittömästä läheisyydestä osottautu aika vaikeaksi. Käveltiin pääkatua eteenpäin myös pankkiautomaatin toivossa ja kokoajan yks äijä seuras meitä moottoripyörällä ja koitti tarjota kyytiä. Kysyttiin sitte yheltä paikalliselta, että missä päin pankkiautomaatti on ku ei sitä alkanu tulla vastaan. Sehän oli just päinvastasessa suunnassa ja jouvuttiin lähtemään takas päin. Sitte se mopoäijä onnistu valehtelemaan, että automaatille olis 2 kilsaa matkaa. Tuumittiin siinä keskenämme, että ei kai siinä auta, ku ottaa lennosta taksi ja käyvä eka automaatilla ja jatkaa siitä Cuc Phuongiin. Sitten pian tuliki taksi, mutta persiilleen se meni siinä, että mopoäijä tunki siihen kans taksin ikkunalle roikkumaan ja alko selittämään sille kuskille jotain. Arvasin, että nyt tästä ei hyvä heilu. Ja kuinka oikeassa olinkaan!!! Taksikuski käytti meitä automaatilla ja lähti sen jälkeen ajelemaan aivan ihmereittejä Cuc Phuongiin. Risto pisti gps träkkäyksen päälle onneks jo alussa, niin nähtiin, että se teki ihan helevetinmoista ketulenkkiä. Kyllä suututti niinkö ihan hulluna. Mie totesin siinä vaiheessa, että tuolle äijälle ei 150.000 enempää anneta. Tiiettiin, että about 160.000 olis oikea hinta, mikä pitäis maksaa ku menee Nho Quanista Cuc Phuongiin. Päästiin perille ja mittari näytti 15km matkasta 25km ja 282.000 dongia. Mie tyrkkäsin äijälle 150.000, että lämpiää se kuskiki vähäsen. Äijä alko osottelemaan taksamitraria että lisää pitäs saaha. Minä en olis ees alkanu selittämään sille mitään, mutta Risto rupes näyttämään sille kännykästä sitä gps karttaa. Eihän nämä paikalliset ees tajua kartoista mitään, eikä äijä puhunu sanaakaan englantia. Viimein lähettiin vaan kävelemään puiston inforakennukseen ja taksikuski perässä. Se tuli selittämään infopisteen porukalle miten me ei oltu maksettu sille mitä mittari osottaa. Aivan absurdi tilanne kaiken kaikkiaan. Siinä oli yks nainen, joka osas ihan hyvin englantia ja tuntu ymmärtävän tilanteen meijän kannalta. Tais saaha se kuski aika pitkän luennon siitä, miten turismi on Vietnamille hyväksi ja se mitä hän tekee on aivan idioottimaista. Lopulta se pyysi, että jos me voitas antaa kuitenkin vielä 50.000 lisää, koska mittarin mukaan hänen pitää tilittää yhtiölle rahat. Annettiin vaan, koska oli tympeä, että muutkin ihmiset joutu sotkeentumaan siihen tilanteeseen. Ei oltas muuten ikinä päästy siitä kuskista eroon. Tulkkauksen mukaan se pyysi meiltä anteeksi. En tiiä oliko totta vai sanoko se nainen niin vaan että meille tulis parempi mieli.

Noh kuskista päästiin ja lähettiin lounaalle puiston ravinteliin. Oli sen verran paha soppa, että jäi syömättä meikäläisellä. Pikanuudeleita, naudanlihaa ja jotain viheriäisiä, mutta ko ei ollu yhtään suolaa. Lounaalla tehtiin suunnitelmat ja päätettiin majottua puiston päätakennuksen tuntumaan ensimmäiseksi yöksi. Otettiin myös mopo vuokralle kun etäisyydet puistossa oli kumminki semmoset, että ei voinu kävellä joka paikkaan. Käytiin iltapäivällä kävelemässä joku viien kilsan lenkki, jonka varrella oli 1000 vuotta vanha puu. Oli aika valtava! Cuc Phuong on primary metsää eli sitä ei oo hakattu ikään. Puut on siten valtavia.

Seuraavana päivänä meillä oli paikallinen opas, jonka kans käytiin metsässä 8 kilsan lenkki. Reitti oli paikoin aika vaativa kun se kulki kalkkikivikallioiden lomassa. Huipennuksena oli ikivanha puu, joka oli jopa isomman näkönen ku se 1000 vuotta vanha puu, joka nähtiin edellisenä päivänä. Oppaan englanninkielen taito ei ollu kovin hyvä, mutta kyllä se osas jonkin verran kertoa luonnosta.

Pimeän tullen mentiin saman oppaan kanssa vielä yökävelylle. Meillä oli aika kovat odotukset Borneon jälkeen, mutta anti jäi laihaksi. Nähtiin vaan muutama lisko, hämis, hyönteisiä ja yks sammakko. Ei yhtään lintua tai nisäkästä.

Toinen yö oltiin majottuneina puiston keskuksessa, joka on 18 kilometriä puiston sisääntulosta. Nukuttiin sellasessa isossa aavemaisessa talossa, jossa meijän lisäksi oli vaan yks hollantilainen. Sähköä oli vaan 18-21 eli kun tultiin takas yökävelyltä, niin sähköt oli jo poikki. Oli kyllä niin hiljasta ja rauhallista ku olla ja voi... Yöllä unissa kummitteli vähä hämähäkit, joita näky maastossa ihan sikana. Lisäksi joku jyrsi ja repi pesäkoloa talon puutakenteisiin meijän sängyn yläpuolella. Mutta kuudelta herättiin ku ulkona alko valastua.

Yhteenvetona Cuc Phuongista vois sanoa, että metsä on hienoa ja on mahtava, että paikka ei ole ihan jokaisen turistin reitin varrella. Kääntöpuolena Cuc Phuong on aika kallis verrattuna ja ainakin me nähtiin eläimiä tosi vähän verrattuna esimerkiksi Borneoon.

Nyt ollaan sitte Ninh Binhnissä. Tultiin tänne paikallisbusseilla. Risto sai perittyä yheltä huijarilta 40.000 dongia takas, ku se rahasti meiltä 50.000 liikaa. Eli ei se saanu ku 10.000 extraa, heh :D! Ne yrittää nuissa busseissa aina salaa rahastaa muita matkustajia, ettei turistit näkis paljo lipun hinta oikeesti on. Mutta mepä nähtiin ku yks mummo anto rahastajalle rahat kyytistä.

Nii, ostettiin sitte pullalla open bus tiketti Hoi Aniin, jonne lähtään illalla kasin aikoihin. Saattaa olla aika hc reissu, mutta ei voi muuta. Ollaan vähä niinkö mottipotissa ja etelää kohti pitäs päässä. Matka Hoi Aniin kestää kait jotain 15h ja sitte ollaan puolessa välissä kohti Saigonia, josta lähtee lento Perthiin 1.11.

Sapasta takas Hanoihin

23.10. Tiistai

Viimesenä päivänä Sapassa päätettiin skipata kävelyt ja otettiin skootteri alle. Ajeltiin melkeen 70 kilsaa ja oli ihan saaterin kylmä, vaikka oli farkut jalassa ja kaks pitkähihasta paitaa. Oli kyllä aika hulppeet maisemat ku tie kiemurteli pitkin vuorten rinteitä :). Ku päästiin takas Sapaan, niin oltiin jäässä ku kalikat. Onneks meikäläinen keksi, että tilataan ravintelissa hot pot. Oli kyllä ihan älyttömän hyvää!! Meillä oli siinä kanaa, possua ja nautaa, tofua, sieniä ja vihanneksia. Ja oli varmasti tuoretta tavaraa, ku tarjoilija juoksi tilauksen jälkeen ostamaan ainekset torilta :D Se on muuten aika yleistä täällä, että ravintoloilta puuttuu yhtä sun toista ja ne lähtee sitte hakemaan tarvikkeita, jos joku tilaa puuttuvia aineksia sisältäviä annoksia. Sinällään ihan fiksua, varsinki ku kadulta saa melkein mitä vaan.

Olipa mukava nähä Sapassa ja sitä ympäröivissä pikkukylissä, että on Nokialla sentään jossain päin maailmaa vielä pyyhkii hyvin. Tai ainaki näkyvyyttä on :). Yhessä pikkusessa vuoristokylässä oli kolme telefoonikojua ja kaikissa Nokian brändäykset. Ja paikallisilla olikin kyllä järestäin kaikilla Nokialaiset ja soittoäänenä oletusasetus nokia-tune. Toivottavasti ei Nokia keskity liikaa älypuhelinmarkkinaan ja unoha, että suurimmalla osalla maailman väestöstä ei ole vielä varaa älypuhelimiin, eikä riittävän nopeaa nettiä sen käyttämiseen. Niih!

Tuosta meijän Sapan reissusta vielä. Mehän ostettiin matka Kim Tourssilta Hanoista ja saatiin matkaan A4 ohjelma, mitä minäki päivänä tapahtuu. Juna-asemalla lähtiessä saatiin räpylään voucher, jossa oli matkassa myös matkaohjelma. Se oli kuitenki eri ku mitä oli saatu Kim Tourssilta. Perillä Sapassa näytettiin noudattavan voucherissa olevaa ohjelmaa, vaikka hotellin johtaja yrittikin puhua meille vielä eri järjestelyjä :D! Tällä kertaa saatiin parempi diili ku mitä oltiin ajateltu ostavamme. Ohjelmaan merkityt etäisyydet ei kans pitäny paikkaansa yhtään. Esimerkiksi retken toisena päivänä kävelyä olis ollu ohjelman mukaan 18km, mutta todellisuudessa käveltiin vaan 10 kilsaa. Sitten tietty junamatka oli tarina erikseen. Meillä oli paluujunan lähdöksi merkitty junavoucheriin 21.00, sitten joku oli vetäny sen yli ja kirjottanu 20.15. Kun päästiin bussilla juna-asemalle ja opas kävi vaihtamassa voucherim lippuun, lähettiinki 19.30 junalla :O Ja siihen piti mennä juoksulla, että ehitään kyytiin. Eihän meillä ollu tieten mitään käsitystä monelta oltas perillä Hanoissa. Meijän hytissä oli kaks Vietnamilaista ja se toinen osas sen verran englantia, että sano, että juna on perillä 04.50. Kuitenki jo 04.00 tultiin kopputyelemaan hytin oveen, että kohta ollaan perillä.

Sapa ja paljon pieniä kyliä

21.10. Sunnuntai

Lähdettiin Sapaan Kim Tourssilta ostetulle matkalle yöjunalla. Juna lähti Hanoista klo 21.10 ja junan hurjan ulkomuodon jälkeen hytti yllätti potitiivisesti :). Se oli yhtä hyvä kuin mihin oli Trans-Mongolia matkalla totuttu. Pakko mainita vielä veskistä kun ne on reissussa aina tapetilla :D Veski oli siis tosi siisti ja ihan länsimainen. Oven yläpuolella luki oikein Western Toilet, heh! Me oltiin samassa hytissä vanhemman Australialaispariskunnan kanssa. Ne ei ehkä ollu junasta niin innoissaan ku me.

Matkanteko oli hidasta ja 330 kilometrin taittamiseen meni reilu 8 tuntia. Saavuttiin Lao Caihin 05.30 aamulla, josta jatkettiin matkaa Sapaan bussilla 38 kilsaa. Bussiin kerättiin turistiporukkaa, joka oli ostanu kuka mistäkin minkäkinlaisen reissun. Täällä on tosi vaikea löytää reissujen alkulähteille - eli ostaa matkaa suoraan järjestäjältä. On niin paljon matkan välittäjiä ja yhessä matkassa tuntuu olevan useampi toimija vastuullisena. Yks järjestää majotuksen, toinen kuljetuksen, kolmas oppaan jne. Siksi myös aina ostaa sian säkissä, niin että koskaan ei voi tietää varuudella mitä saa.

Ei osattu kuvitella oikeastaan lainkaan millasta Sapassa olis ja Lao Cain juna-aseman ympäristön jälkeen odotukset ei ollu kovin korkealla. Lao Cai oli likanen ja melusa paikka. Kuitenki aika pian maisemat alko muuttua ja ajeltiin pikkusta mutkasta tietä vuoristojen läpi Sapaan.

Me jätettiin tavarat hotellille ja sitten lähettiinki tallustamaan kohti pienempiä kyliä ja homestayta Tavanissa. Meitä oli alkuun viiden hengen poppoo + opas. Ei menny kuitenkaan aikaakaan kun kadulta hyökkäs kimppuun puolen tusinaa paikallista naista. Ne kyseli kilpaa mistä ollaan ja mikä nimi ja niin pois päin. Pikkukylän rauha oli äkkiä tipotiessään :D! Ne ei kuitenkaan ihme kyllä kaupanneet mittään - VIELÄ! Ne lähti kävelemään meijän matkassa kohti ensimmäistä kylää, jossa ne kaikki asu. Kun päästiin perille lounaspaikkaan muutama tunti myöhemmin alko kaupustelu. Myynnissä oli itte tehtyjä käsikoruja, pieniä rahapusseja ja laukkuja sun muuta. Meleko painostava myyntitaktiikka niillä oli, mutta ei me ostettu mittään. Se on vähä hankala ko ei se myyminen lopu ikinä ostit sitte yhen tai sata. Ei nämä paikalliset ymmärrä, että ei turistit voi millään ostaa kaikilta jottain. Vartin jälkeen ne viimein luovutti ja lähti koteihinsa.

Lounaan jälkeen jatkettiin matkaa ja kaupustelijat vaihtu uusiin. Ei helemi :D! Taas lähti uus porukka völjyyn. Käppäiltiin muutama tunti eteenpäin, jonka jälkeen meijän porukan kolme muuta hyppäs minibussiin ja lähti takas Sapaan. Meijän loppureissu olikin sitten vaan kolmistaan oppaan kanssa :).

Kaupustelijatki onneksi väheni mitä pitemmälle käveltiin, mikä oli kyllä ehottomat hyvä homma! Saatiin nauttia kauniista maisemista ja maaseudun rauhasta ja uppoutua omiin ajatuksiin. Käveltiin suurimmaksi osaksi ihan pikkusia polkuja pitkin, jotka oli osin tosi hankalakulkusiakin. Saavuttiin illan suussa Tavanin kylässä olevaan home stayhin. Tavanissa näytti olevan kyllä paljonki home stay paikkoja, mutta muita turisteja ei kyllä kauheesti näkyny.

Talo, jossa me majotuttiin oli aika tilava, mutta tosi yksinkertanen. Lattiat oli vaan betonia ja huonekaluja oli ihan muutama. Keittiössä kokattiin avotulella. Vessa ja suihku oli pikkusessa ulkorakennuksessa, mutta tosi siistit. Me nukuttiin talon ullakolla, jonne oli laitettu patjat lattialle.

Seuraavana päivänä käveltiin vähä pitemmästi, ehkä jotain 10 kilometriä. Majapaikka oli Ban Hon kylässä, myöskin homestay. Talo oli hyvin samantyyppinen ku edellisessä paikassa. Käytiin iltapäivällä uimassa läheisellä vesiputouksella ja ilta meniki vaan istuskellessa. Soitettiin iskälle 60 -vuotis synttärionnittelut. Piti rimputella aika monta kertaa ennenkö iskä vastas outoon numeroon. Ei ollu kyllä kovin tyyristä soittaminen ku soitettiin vietnamilaisesta pre-paid liittymästä. Laskettiin, että 18c minuutti :D Sonera velottaa lystistä 2,97e/min, jeah!

Viimesenä päivänä palattiin vähän matkaa takasin päin, mikä tarkotti käytännössä järkyttävän mäen nousemista ylös. Ja oli ihan sika kuuma! Sitte bussilla takas Sapaan. Kaiken kaikkiaan hyvä reissu pienellä aasialaisella vivahteella ;).

Meijän opas Pen 20v.oli aika erikoinen tapaus. Se osas englantia kohtuu hyvin, mutta kuunteleminen ei ollu sen vahva laji. Eka päivänä se selitti ummet ja lammet sen entisistä, potentiaalisista ja nykysestä poikaystävästä. Juttua tuli ihan tautisesti ja välillä (suurimmaksi osaksi) siittä ei saanu mitään tolkkua! Se kävi suorastaan jo rasittavaksi. Ja jos yritit jotain siltä välissä aina kysyä, niin ei se tuntunu ymmärtävän kysymystä lainkaan tai ei edes kuunnellu sitä loppuun. Tultiin siihen tulokseen, että Penillä on pakko olla jonkin sortin adhd. Onneks seuraavana päivänä juttujen määrä väheni ja saatiin välillä uppoutua omiin ajatuksiin :D Toinen oppaan kummallinen ominaisuus oli ylihuolehtivaisuus. Se autteli meitä alas vuorten rinteitä käestä pitäen. Varmisti, että on laitettu aurinkorasvaa, ei jätetä tavaroita mihinkään lojumaan ja syyään tarpeeksi. Tuntu vähä koomiselta, ku tyyppi on meitä yli kymmenen vuotta nuorempi ja yli puoli metriä lyhempi :D

Reitit oli keskivaikeita kulkea. Mentiin aika paljo ylös ja alas pitkin vuorten rinteitä. Hyvä, että oli vaelluskengät matkassa :). Risto on kulkenu lenkkareilla ja ne on nyt yltä päältä mudassa. Jeah! Osa poluista on tosi kapeita ja mutasia tai kivisiä. Välillä on ollu niin jyrkkiä rinteitä mitä on kiikuttu alas, että persmäenlasku ei oo ollu kaukana. Meikällä tuli pohkeet ihan sika kipiöiksi. Ei siis ihan huonokuntosimman reissu!

Halong Bay

17.10. Keskiviikko

Nyt on sitten Halong Baykin nähty ja tultiin takas Hanoihin tekemään sotasuunnitelma jatkoa varten.

Lienin serkun kautta järjestyi laivamatka Halong Bayhin 50 US dollarilla. Risteily kesti 24 tuntia ja nukuttiin yö paatilla ihan mukavissa hyteissä. Jaakko jäi lepäämän, kun sillä oli turistipöpö vattassa ja lähettiin matkaan nelistään Lien, Eija, Risto ja minä.

Oli mahtava miten meri oli täysin tyyni ja kun päästiin vähän etäämmälle mantereesta, sumu hälveni. Täällä on siis kokoajan ollu semmonen tosi utunen keli. Ei varsinaisesti pilvinen, mutta kait se tuo kosteus, joka jotenki tekee taivaasta sellasen usvasen. Se on kyllä oikeestaan ihan hyvä, koska lämpötila pysyy sumun ansiosta miellyttävänä (+28C). Merellä keli onneksi kuitenkin hieman selvesi ja auringon lasku ja nousu oli tosi kauniita :)

Halong Bayssa on pari tuhatta pientä kalkkikivisaarta, jotka kohoaa merestä jyrkkäseinäsinä vuorina. Alue on Unescon maailmanperintökohde. Oli mystistä seilata saarten välissä, kun ilmassa oli pieni utuverho ja vuoria kohoili merestä siellä täällä. Vaikka turistilaivoja oli paljon, niin se ei häirinny juuri, kun paattien moottorit oli kohtuu hiljasia. Meijän paatin katolla oli aurinkotuoleja, joissa oli mukava istuskella ja katsella kun maisemat lipu hiljalleen ohi. Illalla, kun laiva oli jo ankkurissa maattiin ja kateltiin tähtiä. Oli kyllä ihan mielettömän kauniit maisemat.

Käytiin laivareissulla myös yhessä luolassa. Se oli ihan valtavan kokonen ja tosi upea sisältä. Kajakeilla melottiin kelluvaan kylään, jossa ihmiset asu lautoilla ja elannon ne sai kalastamalla.

Kun palattiin takas Halong Cityyn vaihettiin hotellia. Siinä meijän ekassa hotellissa oli ihan ok huoneet, mutta henkilökunta oli aika tympeetä. Ei niitä tuntunu oikeen asiakkaat tai business kinnostavan. Löyettiin vähän matkan päästä puolet edullisempi hotelli vastaavanlaisilla huoneilla. Noooh...ei sielläkään oltu ehkä ihan asiakaspalvelun kärkisijoilla :D!

Selkkaus alko siitä ku Eija oli menossa suihkuun. Eija ja Jaakko oli samassa huoneessa ja siellä oli vaan yks pyyhe. Niimpä Lien kävi soittamaan respaan, että saisko toisenki. Lyhykäisyydessään vastaus oli että ei saa. Lien soitti respaan vielä uuestaan ku sitä ärsytti niin paljo ja sano, että jos ei saa toista pyyhettä, niin me vaihetaan toiseen hotelliin. Kuulemma tämä oli ok, eikä toista pyyhettä tipu. Whaaaat!

Minä aattelin, että pakko kyllä lähtä kysymään respasta, että mitä ne meikäläiselle sannoo, ku pyyän toisen pyyhkeen. Ihan vaan mielenkiinnosta! Kun minun ja Ristonki huoneessa oli vaan yks. Menin respaan ja englanniksi kysyin, että voisko saaha toisen pyyhkeen ku meijän huoneesta puuttu yks. Se keskustelu mikä siitä seuras oli aivan ihmeellinen :D! Nämä kaks äijää, mitä respassa oli puhu tosi huonosti englantia ja jotain vaan hoki että "hot water". Joo, tulee lämmintä vettä, no problem, muttako ei oo ku yks pyyhe. Näitä vuorosanoja palloteltiin siinä tovi. Sitte ne haki siihen viereisestä hotellista vielä yhen ukon, joka osas paremmin englantia. Ei helemi sitä juttua :D!!! Se ukko sitte kuunteli, että mitä asiaa mulla oli, tulkkas näille äijille ja anto mulle vastauksen "no more towel". Selevä. Ei siis lisäpyyhkeitä. Tyydyin tähän ja lähin takas huoneeseen.

Puolen tunnin päästä ku lähettiin syömään niin se respan äijä alko siinä ohimennen Lienille vielä kuittailemaan tästä hommasta. Ne vielä intti siinä varmaan parikymnentä minuuttia YHESTÄ PYYHKEESTÄ! Ei jessus! Siitä kateltiin hintataulukoita sun muita ja mitä sie väiteltiin. No nämä on näitä kulttuurieroja, sun muita, joita ei vaan niinkö voi käsittää...

Bussimatka takas Hanoihin suju hyvin. Tultiin ehkä vähä nopeammin ku mennessä, meni vaan alle 4h. Onhan seki kauan 150 kilometrin matkasta. Bussiasemalla vastassa oli taas parikymmentä taksikuskia. Melko kauan ne jakso siinä meitä piirittää ja tarjota kyytiä. Kun sanottiin, että ei tarvita, niin ne alko haukkumaan ja nimittelemään Lieniä. Olivat sanoneet esimerkiksi, että Lienillä on iso pylly :O Lienin äitille ne ihmetteli, että miksi hän on päästäny tyttärensä Suomeen, joka on köyhä maa ja jossa on lama :O. Ongelma taksien suhteen on se, että nähtävästi suurin osa niistä on huijareita ja notkujia. Ne roikkuu päivät pitkät jossain nurkilla ja huutelee ja ahistelee asiakkaita - niin turisteja ku paikallisiakin. Sitte ku erehyt kyytiin, niin muutaman korttelin päästä mittari lähtee rullaamaan turbovauhtia ja dongit näytöllä vaan vilisee. Me ollaan menty kokoajan vaan Mai Linh yhtiön takseilla, jotka Lien on aina tilannu puhelimella.

Lien, Eija ja Lienin äiti lähtivät tänään Saigoniin eli jäätiin nyt sitten omillemme. Apua! Varattiin Riston kanssa touri Sapaan ja läheisiin kyliin ja lähtö on huomenna illalla. Ollaan reissussa 5 yötä ja 4 päivää. Todettiin, että lienee helpompi mennä järjestetylle matkalle kuin koittaa omatoimisesti häseltää. Voin nimittäin sanoa, että Vietnam ei oo se ihan helpoin maa matkustaa!