Milford Sound

29.11. Torstai

Noniin, taas takasin sivistyksen parissa! Mutta vaan hetkellisesti. Täällä tuntuu olevan aika heikko tuo mobiiliverkon kattavuus ja kun on vähääkään taajaman ulkopuolella, niin verkkoa ei ole. Tai sitten meillä on vaan väärän firman liittymä :) Milfordissa kun oltiin, niin ei ollu kolmeen päivään verkkoa.

Niin, mutta siis tarina jatkuu... Keskiviikkona-aamuna Risto hyppäs suoraan sängystä kalalle, kun meikäläinen rupes kahvin keittoon. Aika turhauttavan olosta hommaa tuo kalastaminen, kun taimenet ui jalkojen juuressa, mutta niitä vaan ei kertakaikkiaan vois vähempää uistimet kiinnostaa :D! Mieki kävin kattoon, ku rantaveessä polskutteli kaks taimenta ja yks mikälie metrinen made. Mutta eipä tuota ees kehannu heittää siimaa veteen, ku näki miten välinpitämättömiä ne oli Riston vieheitä kohtaan.

Keskiviikolle meillä oli ohjelmassa jälleen retkeilypäivä. Kiivettiin reilu 900 metriä korkealle Key Summitille, mistä oli käsittämättömän upeat näkymät ympäröiville vuorille ja jäätiköille. Aika rankkaa hommaa tuo vuorille kiikkuminen, mutta mukava saaha vähä liikuntaaki välissä! Kuulemma suurin osa ihmisistä tulee Milford Soundille pelkästään päiväretkelle risteilylle ite vuonolle (=sound), mikä on sääli, koska kansallispuiston mettät on vähintään yhtä hienoja ku vuono.

Iltapäivä vietettiin kalastellen Hollyford Riverissä, lienee turha ees mainita, että EI vieläkään saalista! Vaikka sitä ollaan muka "lomalla" ja on koko päivä aikaa tehä mitä vaan, niin silti tuntuu että päivä loppuu kesken. Taas ko päästiin leiripaikkaan Milford Sound Lodgen leirintäalueelle, niin hokattiin että kello oli yhtäkkiä jo kuus! Whaaaaat! Motorhomesta vesi loppu ja tiskivesitankki lähes täynnä ja miljoona huoltohommaa tekemättä. Ei se auttanu ku rueta hommiin, ennenkö on niin väsyny, että ei saa ennää aikaseksi. Ja sitten vielä kokkaaminen päälle. Ollaan täysin Etelä-Eurooppalaisessa ruokailurytmissä ja syyän yleensä vasta seiskan hujakoilla illalla.

Tänään aamulla kello pärähti soimaan jo 05.15. Siis mikä loma?!?! Ei tämä mikään loma ole :D! Onneksi on weetabixit ja vietnamilainen kahvi. Niitten voimalla meikä pääsee ylös sängystä. Rosco's Milford Kayaksin järjestömä "Morning Glory" melontaretki starttasi klo 05:50 ja kohteena Milford Sound eli Milford vuono. Täytyy sanoa, että homma meni tämän reissun top kymppiin ja Rosco on varmasti alueen paras melontaretkien järjestäjä. Vesi oli täysin tyyni kun lähettiin melomaan ja meijän melontaporukan (7+opas) lisäksi ketään muita ei näkyny mailla halmeilla moneen tuntiin. Vuonossa risteilee myös isoja paatteja, mutta ensimmäiset lähtee vesille vasta 09:00. Meillä ei alkuun meinannu melominen oikeen sujua. Kauhottiin vettä ku soutuveneessä konsanaan, melat melkein pohjaa jyystäen. Eihä sitä sillain eteenpäin päästä! Muut oli satoja metrejä eellä ja meillä olkapäät tulessa, eikä siltikään edetä etanaa nopiammin. Jossain vaiheessa ko voimat loppu, niin hokattiin, että sitä pitää ikäänkuin räpiköijä ja vaan vähä ryystättää melaa veden pintaa pitkin. Ja kyllä se sitte siittä!

Vesi vuonossa oli ihan mielettömän kirkasta ja vedessä näky kaloja ja pohjassa meritähtiä. Joka puolella ympärillä oli jyrkkiä vuoria ja paljon vesiputouksia. Yhessä kohtaa kivillä istuskeli hylkeitä - tai oikeestaan merileijonia - New Sealand Fur Seals. Ne ei tuntunu välittävän meistä mitään, jatkovat vaan touhuilujaan :). Nähtiin myös pikkusia pingviinejä - Fiordland Crested Pinguins - jotka oli ihan hirmu söpöjä. Niitä oli rannikon kivillä ja metsässä. Yhessä kohtaa huomattiin, kun niitä vaan alko yhtäkkiä puskea mettästä kiville kohti merta. Plop plop, mistä niitä pingviinejä oikeen tulee :D. Sitte ne huomas meijät ja jähmetty kaikki niille sijoilleen. Meijän opas Dan sano, että ei se oo ikinä ennen moista nähny! Aika onnekkaita oltiin siis! Melottiin yhteensä joku 20 kilsaa aina Tasman -merelle asti! Jos eilen oli kankku kipiä vuorille kiikkumisesta, niin nyt on sitte yläkroppaki tasapuolisuuen nimissä vähintään yhtä hajalla :D.

Puolilta päivin oli aika lähtä takas kohti pohjosta. Otettiin kyytiin Laura (USA:sta), jonka piti päästä Queenstowniin. No Queenstown olikin melkein meijän matkan varrella ja mukava oli saaha juttuseuraa reilun 300 kilsan rupeamalle. Meillä alkaakin jo jutut loppua. No ei sentään :D!

Yöksi täräytettiin Boundary Creekin telttailualueelle, joka on DOCin operoima mesta. Hyvä huudi, järven rannalla, ja yllätys yllätys, vuorien ympäröimänä :). Voi varmaan arvata, että on muutama kuva vuorista! Oottakaahan kun tulee kuvapäivitys jahka bitti huilaa...