Bye bye Slyudyanka

8.9. Lauantai

Tänään hypättiin takasin junaan ja matka jatkuu kohti Ulaanbaataria. Niissä junalipuissa, jokka ostettiin Moskovasta oli todella jotain hämärää. Slyudyankassa mentiin asemalle selevittämään Zhannan kans, että voijaanko hypätä sillä Irkutsk - Ulan Bator lipulla junaan Slyudyankasta. Täti lippuluukulla ihmetteli, jotta mikä se tämmönen juna on! Ei tämännumeroista junaa oo olemassakaan. Ihmettelivät, että mistä me ollaan se oikein ostettu. Sitte se täti soitti Irkutskin asemalle ja selvis, että juna pysähtyy Sludyankassa.

Tänä aamuna suhautettiin sitte taksilla juna-asemalle. Ei muutes maksanu taksikyyti ku 2,5€. Kun juna lipui laiturille, niin alako taas ihmettely. Vaunujen ovet oli lukossa, eikä vaunuemäntiä näkyny ovilla niinku venäläisessä junassa. Tämä juna on siis kiinalainen. Pysähyksen kesto oli merkattu vaan 3 minuutiksi niin kerkes jo käyvä mielessä, että ei kyllä taijeta keretä tähän junaan! Sitte kuitenkin viimenen vaunu oli auki ja yks muukin mies pääs kyytiin meijän lisäksi. Nyt sitten meijän Hollantilaisen hyttikaverin kans luullaan tietävämme mikä ropleema tässä oli. Se voi olla että, koska tämä juna on kiinalainen, niin kaikilta asemilta ei voi nousta kyytiin näihin kiinalaisiin vaunuihin. Tämän junan viimene vaunu oli ainut venäläinen vaunu, johon se yks mies jäikin. Ehkä sitten se mihin vaunuun saa paikan riippuu siitä mikä määränpää on. Myös tämän vaunun isäntä ihmetteli, että mihin se laittas meijät ku katto sitä lippua. Tuntu seki tuumailevan että Irkutshan tässä

tiketissä lukee... Noh täällä nyt ollaan kuitenkin oikeassa vaunussa ja oikeilla paikoilla, ja kohti Mongoliaa mennään :)

Oltiin jo tosiaan lähdössä Slyudyankasta Irkutskiin toissapäivänä ku aateltiin, että ei nyt kehtaa toisten soffaa surfata neljää yötä ku ruoanki kanssa niin passasivat kokoajan. Mutta sitte ku esitettiin asia Zhannalle, nii hän ihmetteli, että mitä te nyt siellä tekisittä? Ja junaki lähtis sillon jo ennen viittä aamulla ja täällähän te saatte nukkua kunnolla. Nii sitte me ei enää kehattu lähteä, ettei vaan loukata houstia :) Niin että hengailtiin sitte tähän aamuun saakka Slyudyankassa.

Laitettiin yks ilta makaronilaatikkoa ku ei oikein keksitty muutakaan suomalaista mihin ois ollu aineksia. Vähä hankala ku ei saa tyypillisiin ruokiin aineksia. Ois mielellään tehty esim. poronkäristystä, hirvipaisti, paistettuja ahvenia... Mutta makaronilaatikko näytti kuitenki maistuvan ja ehkä se ajatus on tärkein :) Toki jauheliha oli pakastettua ja hienoksijauhettua sekä makaroni jotain superpikaversiota, joten ihan perinteisen loodan makuista siitä ei tullu :)

Voin muuten kertoa, että Trans Siberian Lonely Planet opas ei kyllä oikein pitäny paikkaansa Slyudyankan kohalla. Muka ei oo ku yks kauppa... Kaupungin keskustassa oli oikein kunnon markkinahumut ja paljon vaatekauppoja ym pikkuputiikkeja. Ei sillä että ne mitään isoja ois ollu, mutta tosi eläväinen meininki. Ja kaupugissa on useita ravintoloita ja toistakymmentä kahvilaa.

Tosiaan, meillä on nyt hyttikaverina Hollantilainen mies. Se on valmiiksi järjestetyllä pakettimatkalla matkalaukun ja villakangastakin kanssa. Hauska tyyppi :). Sillä on paksu kansio täynnä lippuja ja lappuja, hotellivarauksia, hevosretkeä, venematkaa, all inclusive home stay majotuksia, tulkkeja ja niin pois päin. Standardit on kovat ja itänaapurin sapuskat ei kuulemma maita. Mutta niinhän se on, että jokkainen tallaa tyylillään :) Ollaan vaan huomattu, että kun astuu hieman oman mukavuusalueen ulkopuolelle, niin yleensä se palkitsee.

Se on jännä miten erilaisia maailmankatsomuksia ihmisillä voi olla. Osassa keskusteluista on sivuttu luontoa ja vähitellen alan ymmärtää miksi maailma on menny tähän tilaan. Hollantilainen kanssamatkustaja kertoi, että heillä oli laitettu pari miljardia junatunnelin raketamiseen, koska haluttiin säästää junaradan kulkureitillä oleva maapalsta. Hänen mielestä se oli turhaa, koska vaikka Hollannissa ei olekaan luontoa, niin onhan sitä riittävästi esim. naapurissa Saksassa niin, että ihmiset voivat mennä sinne nauttimaan luonnosta. Ja Venäjän läpi matkustaessa hän oli tullu siihen tulokseen, että täällä maapallolla on niin paljon puuta, ettei ihmiset saa koskaan hakattua sitä kaikkea vaikka haluais. Lähinnä kaikki keskustelut heijastelee käsitystä, jonka mukaan luonto on vaan ihmistä varten, eikä arvokas sinällään ollenkaan. No...aika monimutkainen aihe. Eikä siittä nyt sitte enempää.

P.S. Läppäri sano sopimuksen irti, joten kuvien postaus on jatkossa hiukka haastavampaa ellei rakas insinöörini keksi jotain.