Santa Cruz, Cerro Mesa ja Garrapatero

23.1. Tiistai

Toissapäivänä otettiin ohjelmaksi käyä Santa Cruzin saaren itäreunalla olevalla Garrapatero-biitsillä. Mukaan lähti myös risteilyllä tavattuja räveltäjiä, Jen Australiasta ja Sonja Saksasta. Matkaa biitsille on noin 20km suuntaansa ja välillä käyään 300m korkeudessa ennen ku laskeudutaan biitsille.

Täällä Puerto Ayorassa on sykkeleitten vuokraajia vähän joka kulmalla, mutta pyörien kunto ei oo oikeen kummonen. Yhestä paikasta kuitenki löyettiin kohtuu sykkelit 12USD/hlö/päivä ja lähettiin matkaan. Me saatiin alle Trekin maastopyörät, tai ainaki semmoset tarrat niissä oli :) Ei ne mitään uusimpia malleja ollu, ikää varmasti reilu 10v. Pyörävuokraaja näytti kuvia Cerro Mesa -nimisestä paikasta, jossa on näköalatasanne ja on hienot näkymät saarelle. Päätettiin käydä menomatkalla sieläki ku matkan varrelle sattuu, mitä nyt muutama kilsa ylimäärästä siitä tulis ja 200m lisää nousua.

Vähän ennen Bellavistaa eli noin 5km jäläkeen Jenin pyörästä alkoo kuulumaan klonksuntaa takarenkaan suunnalta. Pikasen analyysin tuloksena takapakan laakerit oli alakamassa antamaan periksi. Jen entisenä triathlonistina kuitenki tuumas, että antaa klonksua ja jatkettiin matkaa.

Ei varmaan päästy ku pari kilsaa Bellavistasta ku Jenin pyörä sano työsopimuksensa irti. Takapakan laakeri oli auennu ja kuulat tipahteli ilosesti hiekkatielle. Jen lähti potkuttelemaan takas kohti Puerto Ayoraa ja aiko tulla biitsille jos ehtii/jaksaa. Onneksi koko matka oli tultu ylämäkeen niin jälkeen päin kuultiin, että onnistu lasketella polkematta melkein tuon koko paluumatkan. Meillä ja Sonjalla pyörät vielä pelas, niin lähettiin vallottamaan Cerro Mesaa.

Parin tunnin polkemisen jälkeen oltiin Cerro Mesalla. Aikamoinen polkeminenhan tuonne oli, koko matka ylämäkeen ja varsinki viimiset 5km aika jyrkkää hiekkatietä. Lopussa urakan kruunas vielä ite Cerro Mesan huipulle nouseminen, porukasta yks polki sinne muut käveli :)

Paikka oli aika hiljanen, vain pari turistia kuskin ja oppaan kans oli tuonne eksyny. Oltiin jo lähössä pois ku paikalle pyörähti pari tyyppiä Cerro Mesan mainoksilla varustetulla autolla. Sanovat, että huipun vieressä on saaren suurin kraateri, jota voi käydä kattomassa. Aiottiin suunnata vielä sinne ennen biitsille lähtöä, ku yhtäkkiä äijä tuumas että se olis sitten 3USD/kärsä ku ootta tänne tullu. Cerro Mesa on kuulemma yksityinen alue, jonne pitää maksaa pääsymaksu. Vähän kyllä turhan myöhään on meiltä pääsymaksua kyselemässä ku missään ei semmosesta manittu. Vähän aikaa väännettiin aisiasta kättä ja mainittiin, että missään ei oo hinnasta mainittu ku tänne tultiin. Päästiin lopulta sopimukseen, että maksetaan 5USD yhteensä meistä kolmesta. Vähän jäi rahastamisen maku... Jos portilla ois ollu hinnasto ku tultiin, niin varmaanki oltais mukisematta maksettu se 3USD/kärsä ku kerran sinne asti oli pyöräilty :)

Käytiin vielä kattomassa se kraaterikin ku kerran piletit maksettiin. Olihan se aikamoinen kuoppa, mutta ei mitään verrattuna Isabella olevaan maailman toiseksi suurimpaan kraateriin :) Alueella käveleskeli myös jättiläiskilpikonnia,jotka suhisi tuttuun tapaan ku vetivät pään kilven sisään ku mentiin lähemmäs kattomaan.

Sitten alkoki alamäki, toistakymmentä kilometriä lasketeltiin Garrapatero-biitsille. Yllätykseksi Jen oli tullu kans biitsille uudella pyörällä. Garrapatero oli kyllä yks reissun hienoimmista rannoista. Väkeä ei ollu turhan paljoa ja saatiin ihailla pelikaanien kalastustaitoja ihan vierestä.

Pienin lounaan jäläkeen alkoki paluumatka ja tiiossa oli 10km ylämäkeä heti alkuun. Pieniä takaiskuja oli taas... Ristolla meni rengas puhki puolen kilsan jälkeen, mutta se ny korjattiin vartissa ja Sonjalla ei toiminu pienimmät vaihteet, joten joutu kävelemään jyrkimmät mäet. Mutta matka meni kuitenki rattosasti ja taas lopulta rehkiminen palkittiin 8km alamäellä :)

Ei silti ehitty neljäksi kalamarkkinalle, missä olis ollu kalanhankintatreffit illan grillausta varten. Onneks kylä on sen verran pikkunen, että ei ollu vaikea löytää muuta porukkaa. Pietettiin sitte kymmenen hengen grillausilta Taylorin majapaikassa, missä oli keittiö käytössä ja pihalla grillintapanen hökötys. Grillattiin semmonen viien kilon tonnikalaköriläs fileinä. Oli kyllä tosi hyvää!

Eilettäin laiskoteltiin vaan kylällä ja tänään oltiin uuestaan Tortuga Bayssa rannalla. Se on kyllä yks hienoimmista rannoista mitä ollaan nähty! Nyt vielä illalliselle ravintolaan, jossa on saareen parhaat jälkiruoat, nam :P! Huomenna suhautetaan sitte Guyayquiliin, jossa ollaan yks yö ennen ku jatketaan Losikseen. Taas on joku pölijä varannu meille semmosen lennon, että päästään kohteeseen vasta puolilta öin. Helemeä!

 Sonja, Jen, Risto ja minä.

Grilli-illallinen: Cecilia, Kino, Tobias, Taylor, Moniek, Michelle, Jen, Sonja ja Risto. 

Cerro Mesalla: Risto ja Sonja. 

Tulivuorikraateri.